AfterDawn logo

Microsoft haluaa IE6:n markkinaosuuden alle prosenttiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Harvemmin suuret yritykset kampanjoivat itse omia tuotteitaan vastaan, mutta ohjelmistojätti Microsoft on tehnyt tänään juuri näin, kun yrityksen markkinointipuolelle toimiva Roger Capriotti käynnisti kampanjan, jossa Internet Explorer 6 -selaimen markkinaosuus on tarkoitus saada alle prosenttiin.

Kampanjan sivustona toimii osuvasti nimetty IE6 Countdown, joka näyttää ihmisille tietoja IE6-selaimen suosiosta eri maissa. Suomen brändityöryhmä voi olla ainakin tältä osin tyytyväinen, sillä maassamme IE6:n markkinaosuus on alle 0,7 prosenttia. Sivuston tilastojen perusteella IE6 on suosittu erityisesti Kiinassa, jossa sen hallussa on yli kolmannes selainmarkkinoista.

[smartbox:here]Capriottin mukaan kymmenen vuotta vanhalla IE6:lla on hallussaan edelleen noin 12 prosentin osuus maailman selainmarkkinoista, joten matka yhden prosentin markkinaosuuteen on vielä pitkä.


Microsoftin kampanjan tarkoitus on auttaa sivustoja kehittäviä tahoja, jotta nämä voisivat unohtaa IE6-selaimen tukemisen kokonaan. Monet internetin sivustot eivät enää toimi kunnolla IE6-selaimella, mutta markkinaosuuden perusteella tämä ei tunnu häiritsevän selaimen käyttäjiä. Microsoft aikoo myös itse lopettaa IE6:n tukemisen lähiaikoina, ja ensimmäisenä varoituksen saavat MSN-palveluiden käyttäjät, joille suositellaan pian selaimen päivittämistä.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa lisäämällä esim. omalla kotisivulleen tai blogiin muistutuksen IE6:n käyttäjille selaimen vanhentumisesta tai vaihtoehtoisesti valistamalla 2000-luvun alkupuolelle jumiutuneita sieluja uudesta paremmasta elämästä. Yrityskäyttäjiä ajatellen Microsoft on myös julkaissut useita auttavia tekstejä ja tutkimuksia, joiden pitäisi kannustaa IT-päättäjiä uudelle aikakaudelle.

Uuden Internet Explorerin lisäksi kuluttajat voivat ottaa käyttöönsä vaikkapa Chrome-, Firefox-, Opera- tai Safari-selaimen.

9 KOMMENTTIA

Nik0-91 (vahvistamaton)1/9

Harvoissa paikoissa tulee enää törmättyä kyseiseen selaimeen. Kirjastot, koulut yms. ovat siirtyneet uudempiin käyttöjärjestelmiin ja selaimiin. Mainittakoon kuitenkin, että Suomen Puolustusvoimat käyttää vieläkin IE 6 selainta.

niksutin2/9

huoh. tuli näköjään tuplat, kun viesti ei ensiksi mennyt perille ja vaati kirjautumista. Tuli sitten pienellä viiveellä -__-'

faijas3/9

Onhan se hieno juttu että microsoft haluaa pois ie6 markkinoilta. Mutta sitten taas kun katsoo mitä muuta microsoft tekee, ei firman toiminta hurraa huutoihin kannusta. Microsoftin tabletti OS, Windows Embedded Compact 7, pitää sisällään IE 7. Shellashta

syrtek664/9

Minä haluan M$ Windows:n markkinaosuuden alle 1%.

ArttuH5N15/9

Kiva ku IE joutuu muiden selainten lisäksi kamppailemaan itsensä eri versioiden kanssa :D

dRD6/9

Sitä olen monesti ihmetellyt, että miksi Microsoft ei yksinkertaisesti aja pakkopäivitystä kaikkiin Windows XP (ja uudempiin) käyttiksiin Windows Updaten kautta (oli Winikka laillinen kopio tai ei - seikka, joka liittynee osittain tuohon Kiinan kovaan prosenttiin..) joka päivittäisi selaimen ilman käyttäjän erillistä kieltäytymistä IE8:iin? Todnäk 98% käyttäjistä päivittäisi selaimensa, kun käyttis sitä sisukkaasti tuputtaisi.

Eiväthän Firefox tai Chromekaan kovin paljon ns. normikäyttäjälle anna muita vaihtoehtoja, kuin pysyä uusimmassa versiossa -- valtaosalla eivät tekniikkataidot todnäk riitä kieltäytymään selainpäivityksistä, kun niistä "paasataan" selaimen puolesta :-)

Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, että mitäs MS meinaa tarjota pre-Windows XP -käyttäjille tilalle, jos tuo IE6:n osuus johtuu wanhoista käyttiksistä? Moderneista selaimista Windows 2000:ssa eivät toimi Chrome eivätkä IE7/8/9, ainoastaan Firefox ja Opera. Ja pre-W2k -koneissa ei toimi mikään muu moderni selain kuin Operan v9..

wntoosa7/9

Mitenkäs tämä nyt sitten muka eroaa ie6nomore.com:ista?

dorbeetle8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Minä haluan M$ Windows:n markkinaosuuden alle 1%.

Mutta Windows ei olekaan mikään Linux, jonka markkinaosuus on tällä hetkellä alle 1%

Malboro9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Sitä olen monesti ihmetellyt, että miksi Microsoft ei yksinkertaisesti aja pakkopäivitystä kaikkiin Windows XP (ja uudempiin) käyttiksiin Windows Updaten kautta (oli Winikka laillinen kopio tai ei - seikka, joka liittynee osittain tuohon Kiinan kovaan prosenttiin..) joka päivittäisi selaimen ilman käyttäjän erillistä kieltäytymistä IE8:iin? Todnäk 98% käyttäjistä päivittäisi selaimensa, kun käyttis sitä sisukkaasti tuputtaisi.

Ainakin Kiinnassa IE6 suosio myös johtuu siitä, että monet sivut toimivat vieläkin(?) "oikein" vain IE6, muut taas jätetään oman onnensa nojaan.

Jostain myös muistaisin lukeneeni, että Koreassakin viralliset palvelut (kuten pankki) toimivat vain IE6:lla?

EDIT: Tässä mielenkiintoinen artikkeli, joka on tosin hieman vanha, joten en osaa sanoa sen paikkansa pitävyydestä enää:
EDIT2: Ilmeisestikin tilanne aika sama vielä =[

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 09-23-2009:

Not funny: 60% still using IE6 in South Korea

Long story short:
* In the late nineties, the South Korean government wanted a strong encryption mechanism for Internet transactions. 128-bit SSL was not ready yet.
* So they created their own mechanism, called it SEED, and implemented as a Netscape plugin and as an ActiveX control for Internet Explorer.
* As Internet Explorer got 95% of the market, SK government felt it wasn't worth updating the plugin, so businesses deployed their solutions relying on the ActiveX implementation of SEED. As a result, now 128-bit encrypted transactions like shopping and banking, can only be done on Internet Explorer. Preferably IE6, because newer IE versions tend to be more restrictive and complicated (read secure) for both business and users.
* So everybody needs Windows to run IE, even Mac OS X and Linux users!

This is a sad example of what happens when the web is built on closed proprietary technology. In this extreme case, a whole country is now locked into a technology that is already a decade old.

You can read the complete article at Korean Times, pointed by Mozilla Japan’s Gen Kanai, who also described the situation and the consequences a few years ago.

Koreans are taking action: www.ie6nomore.kr

Jospa jollain olisi uudempaa tietoa?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki