AfterDawn logo

AMD kehitti Ontariosta vähävirtaisemman tablet-version

Teemu Laitila Teemu Laitila

AMD on tuomassa markkinoille uuden erityisesti tablet-laitteisiin suunnatun version Ontario-koodinimellä tunnetusta C-50 APU:sta. Kaksiytiminen 1 GHz taajuudella toimiva Ontario on AMD:n Brazos-alustan vähävirtaisempi versio, jonka TDP-arvo on vain 9 wattia. Japanilaisen PC Watch -sivuston mukaan AMD on onnistunut toiminnallisuutta karsimalla pudottamaan TDP:n 5 wattiin.

Ontarion tablet-version ei pitäisi jäädä suorituskyvyssä jälkeen huolimatta pienentyneestä tehonkulutuksesta. Säästöt on saatu aikaan pääasiassa karsimalla Ontariosta löytyviä ominaisuuksia, joilla on vähäisempi merkitys tablet-kokoluokan laitteissa. AMD on esimerkiksi yksinkertaistanut muistiohjaimen toimintaa sekä vähentänyt USB-portteja ja näytön liitäntöjä.

PC Watchin mukaan Acer on sisällyttämässä uuden Ontario-sirun tulevaan Windows 7 -käyttöjärjestelmään perustuvaan tablet-koneeseensa.


Huolimatta AMD:n optimoinneista Ontario jää vielä jälkeen ARM-arkkitehtuuriin perustuvista prosessoreista. Erityisesti tableteissa yleistyvät kaksi Cortex-A9-prosessoriydintä sisältävät sirut kuluttavat tehoa vain noin kahden watin verran.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki