AfterDawn logo

2010, vuosi jona Internet Explorer 6 kuoli?

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
6 kommenttia

Vuosien ajan Microsoftin Internet Explorer 6 on ollut kivenä kengässä verkkosivustojen kehittäjille. Selain nousi synnyinvuotenaan 2001 nopeasti maailman suosituimmaksi selaimeksi, johtuen pitkälti kunnollisen kilpailun puutteesta -- Netscape 4 -sarja oli tuossa vaiheessa jo auttamatta vanhanaikainen. Tämän jälkeen Microsoft sisällytti IE6:n kaikkiin käyttöjärjestelmiinsä vuosien ajan, pakottamatta kuitenkaan käyttäjiä päivittämään myöhemmin julkaistuihin uudempiin versioihin.

Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin IE6:n lähes vuosikymmenen kestänyt valta-asema alkoi murenemaan ja nopeasti. Markkinaosuuden romahtamista auttoivat Firefoxin jatkuvasti kehittyvät versiot, Chromen kaltaiset uudet kilpailijat sekä etenkin uudet versiot Internet Explorerista. Myös verkkokehittäjien ja uusien verkkopalveluiden merkitys IE6:n suosion laskussa on ollut huomioitavaa ja monet sivustot ovatkin ilmoittaneet virallisesti lopettavansa tuen IE6:lle. Myös AfterDawn on yrityksenä osallistunut IE6:n hautajaisten ennenaikaistamiseen, mm. lopettamalla IE6-tuen download.fi -sivustolta vuonna 2009.


Nyt ainakin teknologiasivuston näkökulmasta voidaan todeta IE6:n vihdoinkin "kuolleen" tai ainakin menettäneen merkityksensä testialustana: viimeksikuluneen 30 vuorokauden aikana IE6:n osuus laski ensimmäistä kertaa alle yhteen prosenttiin AfterDawnin käyttäjien selaimista. AfterDawnin suomenkielisten sivustojen selainjakauma viimeisen 30 vuorokauden ajalta:

  • Firefox 53.69%
  • Internet Explorer 20.66%

    • IE8 15.76%
    • IE7 3.49%
    • IE6 0.75%

  • Chrome 15.32%
  • Opera 5.58%
  • Safari 3.76%

Vertailun vuoksi luvut vuoden takaa:

  • Firefox 59.54%
  • Internet Explorer 23.26%

    • IE7 16.11%
    • IE8 3.99%
    • IE6 3.14%

  • Chrome 6.46%
  • Opera 6.00%
  • Safari 3.57%

ja kolmen vuoden takaa:

  • Firefox 58.60%
  • Internet Explorer 31.68%

    • IE7 19.95%
    • IE6 11.65%

  • Opera 7.76%
  • Safari 1.19%
  • Mozilla 0.49%

IE6:lla, kaikista ongelmistaan ja oikeudenkäynneistään huolimatta on ollut merkittävä rooli Internetin historiassa. Mutta ainakaan verkkosivujen kehittäjät sitä eivät jää kaipaamaan.

6 KOMMENTTIA

Pihlis121/6

Niinkuin artikkelissa todettiin että kehittäjät eivät jää kaipaamaan.

Muistan niin monta projektia aikasemmasta työstäni missä IE6 vaati aina oman osuutensa ja se aiheutti aina harmaita hiuksia(Varmana muuten jotenkin osasyy omien hiuksien harventumiseen).

Lepää rauhassa, äläkä koskaan tule takaisin.

tmthippie2/6

Täytyy sanoa, että viimeinkin. En kyllä toivo IE6:lle edes sitä rauhaisaa lepoa.

ArttuH5N13/6

Voiko tämä olla tottakaan? :D

readyEddy4/6

Tilalle tulevat haasteet mobiilipuolelta missä ei ole edes hiirtä. Haasteet ovat suuria mutta helpotus on selainten johdonmukaisuus.

IE6:sta ei koskaan ilmeisesti korjattu edes CSS-pseudovalitsimien bugia. Ne toimivat vain ylimääräisellä tyhjälyönnillä koodissa. MS kuittasi bugin joskus 7...8 vuotta sitten mutta ei koskaan vaivautunut korjaamaan sitä. Nettikehittäjät eivät jaksaneet valittaa kun kiertotie oli niin helppo. Kertoo kuitenkin jotain IE-tekijöiden vastuuntunnosta.

Bluejack5/6

kuinkahan moni oikeasti on optimoinut sivujaan viimesen 5 vuoden aikaan ie6:lle..

dRD6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:

kuinkahan moni oikeasti on optimoinut sivujaan viimesen 5 vuoden aikaan ie6:lle..

Ei optimoinut, mutta huolehtinut, että sivu toimii oikein IE6:llakin. Kyllä tuo meilläkin oli vielä 3v sitten yli 10% IE6:n osuus ja kyllä 10% käyttäjäkunnan takia hypätään jo aika monen renkaan läpi.

Nyt, vihdoinkin, kaikki modernit selaimet noudattavat pitkälti standardeja, joten sinänsä selainkohtaista testausta ei enää hirvittävästi tarvita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki