AfterDawn logo

Microsoft suunnittelee Xboxin tv-palveluiden laajentamista

Teemu Laitila Teemu Laitila

Internet-pohjaiset tv-palvelut ovat tulossa perinteisten maksukanavien tilalle hyvällä vauhdilla. Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan uusin halukas IPTV-yrittäjä olisi Microsoft. Nimettömät sisäpiirilähteet kertoivat Reutersille, että Microsoft aikoo ryhtyä kilpailemaan Google TV:n, Apple TV:n sekä muiden IPTV-palveluiden kanssa tarjoamalla tv-kanavien sisältöä Xbox Live -palvelunsa kautta.

Microsoft on jo aiemmin yrittänyt olohuoneiden valloitusta MSNBC- ja WebTV-palveluiden kautta. Uusimpien suunnitelmien mukaan Microsoft aikoisi luoda "virtuaalisen kaapelioperaattorin" jakelemalla esimerkiksi ABC:n, NBC:n, Foxin, ESPN:n ja CNN:n sisältöjä pelikonsolin välityksellä. Toinen vaihtoehto olisi koota ohjelmista paketteja ja myydä urheilua tai lastenohjelmia sisältäviä kokonaisuuksia. Myös yksittäisten kanavien, kuten HBO:n, sisältöjen myyntiä harkitaan.


Xbox Live mahdollistaisi interaktiivisten palveluiden liittämisen tv-ohjelmiin. Suunnitelmissa on esimerkiksi mahdollisuus keskustella ohjelmien sisällötä muiden palvelun käyttäjien kanssa katsomisen aikan.

Microsoftin suunnitelmat ovat tietojen mukaan vasta esiasteella, mutta ohjelmistojätin tulo IPTV-markkinoille ei luultavasti miellytä perinteisiä kaapeli-tv-palveluita tarjoavia yrityksiä. Vaikka Microsoftin tv-palvelut saapunevat ensimmäisenä Yhdysvaltain markkinoille, siirtyminen internetin yli jaeltuun televisiosisältöön on hyvässä vauhdissa myös Suomessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki