AfterDawn logo

Radeon HD 6900 tietoja julki

Panu Roivas Panu Roivas
1 kommentti

Puolalainen FrazPC on julkaisi lokakuussa Barts-julkaisun alla lehdistölle esitellyt diat tulevasta Radeon HD 6900 -sarjasta. Artikkeli on sittemmin poistettu sivuilta.

Kuvien mukaan arkkitehtuurimuutoksia on tehty aiemmin mainitun VLIW5->VLIW4 -muutoksen lisäksi myös muilla osa-alueilla. Caymanista löytyy kaksi grafiikkamoottoria yhden sijaan, mikä tarkoittaa muun muassa kahta tessellaattoriyksikköä. AMD:n mukaan tessellaatiosuorituskyky onkin parhaimmillaan kolminkertainen verrattuna Radeon HD 5870.

Myös ROP-yksiköt on uusittu entistä tehokkaammiksi, joten Caymanin pixel fillrate tulee olemaan 6800-sarjaa parempi huolimatta samasta ROP-yksiköiden lukumäärästä. Caymanissa tunnutaankin keskittyvän paljolti arkkitehtuurin parempaan hyötysuhteeseen, ja esimerkiksi uudet VLIW4 Stream-suorittimet ovat AMD:n mukaan suunnilleen yhtä tehokkaita kuin vanhempi VLIW5, mutta vievät 10% vähemmän tilaa.


AMD tuo myös uuden EQAA (Enhanced Quality Anti-Aliasing) -antialiasointimoodin, jonka pitäisi olla laadukkaampi kuin MSAA samalla muistinkulutuksella.

Mielenkiintoisin uutuus lienee Power Containment -toiminto, jolla voidaan rajoittaa näytönohjaimen tehonkulutusta halutun rajan alapuolelle. Käyttäjä voi halutessaan säätää rajoja AMD OverDrive-ohjelman kautta, ja näytönohjain säätää automaattisesti sen sisäisiä kellotaajuksia TDP:n rajoissa.

1 KOMMENTTI

MaRc0oLi01/1

Tämä diahan paljastu jo väärennökseksi!!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki