*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Teräväpiirtolähetykset antenniverkkoon vuonna 2017

Kirjoittaja Juha Tuppi (Google+) @ 26.11.2013 14:31 Kommentteja (10)

Teräväpiirtolähetykset antenniverkkoon vuonna 2017 Teräväpiirtolähetykset tuodaan antenniverkkoon vuonna 2017. Uudistus liittyy uuden DVB-T2 -lähetystekniikan käyttöönottoon. Samalla televisiokanavien määrä lisääntyy.
Yle raportoi tänään lähetystekniikkauudistuksesta, jonka myötä teräväpiirtolähetykset saadaan antenniverkkoon vuonna 2017. Samalla televisiokanavien määrä kasvaa. Uudistus liittyy 700 megahertsin taajuusalueen taajuuksien siirtämiseen televisiolta langattomalle laajakaistalle.

Uudistus on tarkoitus toteuttaa vaiheittain: ensimmäisenä siirtyvät maksulliset kanavat, joiden jälkeen tulevat Yle ja muut yleisen edun kanavat. Siirto aloitetaan vuonna 2017, mutta uudistuksen loppuun saattaminen voi kestää vuosia. Lähteen mukaan Liikenne- ja viestintäministeriö on ilmoittanut, että nykyisillä laitteilla antenniverkon lähetyksiä voidaan seurata vuoteen 2026 saakka, ellei teknologian yleistyminen jouduta prosessia.

Uudistus myös edellyttää taloyhtiöiltä ja kiinteistöiltä yhteisantennijärjestelmien päivittämistä. Samoin kuluttajan tulee hankkia teräväpiirtotelevisio viimeistään siirtymävaiheen päättymiseen mennessä, mikäli sellainen häneltä vielä puuttuu.

Muutos tulee koskemaan vain UHF-antenniverkkoa.

Edellinen Seuraava  

10 kommenttia

126.11.2013 14:55

Jee, saadaan lisää kanavia joista näkyy sama tvshopin mainos tai epäheteron juontama hassunhauska visailuohjelma. Ja vielä oikein HD:nä =)

226.11.2013 15:18

Lainaus:
... muut yleisen edun kanavat.

Siis tarkoittaa varmaan mainoskanavat?

Jolloin yleisen edun kanavat on aivan väärä nimike asiaan.

326.11.2013 15:57

nopeeta on kehitys. ei tätä olis 10 vuotta sitten uskonut todeksi!

426.11.2013 15:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus:
... muut yleisen edun kanavat.

Siis tarkoittaa varmaan mainoskanavat?

Jolloin yleisen edun kanavat on aivan väärä nimike asiaan.
Mainosrahoitteisuus ei sulkene "hyödyllisyyttä" pois mitenkään? Tuohon LVM laskee tässä tapauksessa MTV3, Nelonen ja Fox -kanavat. Ilmeisesti isoimpien toimijoiden isoimmat valtakunnalliset kanavat tms logiikalla. Tosin ihmettelen SBS Discoveryn kanavien puuttumista em. määrittelystä.

Mielenkiinnolla odotan myös sitä, mikä on se prosenttiosuus väestöstä, jolla ei ole mahdollisuutta vuonna 2026 vastaanottaa muutakuin SD-lähetyksiä. Ja ylipäätään broadcast-television osuutta katselusta reilun vuosikymmenen päästä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.11.2013 @ 16:00

526.11.2013 17:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LigHtX:
Jee, saadaan lisää kanavia joista näkyy sama tvshopin mainos tai epäheteron juontama hassunhauska visailuohjelma. Ja vielä oikein HD:nä =)
Saataisko viel monikanava äänet, jotta voisimme kuulla tämän epäheteron henkilön juontamisen pienimmätkin yksityiskohdat.

626.11.2013 17:22

En ihmettelis vaikka lähetystekniikka ittessään vaihtuis vielä pariinki otteeseen ennen vuotta 2017

726.11.2013 18:07

Lainaus:
Mainosrahoitteisuus ei sulkene "hyödyllisyyttä" pois mitenkään?

Ei tietenkään sulje, mutta ei se ole sama kuin yleisen edun. Siis ongelma on sanamuodossa, joka viittaa kuin asia olisi "kaikkien" etujen mukaista.

826.11.2013 19:22

Maailmalla nautitaan 2026 jo Super UHD 3D Hologrammi kuvasta. Onneksi Sydämen asialla näkyy silloin Yleltä vielä 720×576 resoluutiolla.

926.11.2013 20:56

Siis täh?! Vastahan uutisoitiin, että Yle vauhdittaa teräväpiirtoon siirtymistä ja että se tarjoaa jo ensi vuoden alkupuolella kaikki neljä kanavaansa HD:na myös antenniverkossa.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...oon_siirtymista

Mistä tässä nyt on kyse?

1027.11.2013 11:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jajuri:
Siis täh?! Vastahan uutisoitiin, että Yle vauhdittaa teräväpiirtoon siirtymistä ja että se tarjoaa jo ensi vuoden alkupuolella kaikki neljä kanavaansa HD:na myös antenniverkossa.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...oon_siirtymista

Mistä tässä nyt on kyse?
Juu, eli se on ollut tiedossa, että HD-lähetykset laajenevat -- nyt on kyse siitä, että SD-kanavat ajetaan alas.

Eli maksukanavat katoavat SD-digibokseilta (antenniverkossa) vuodesta 2017 lähtien, pikkuhiljaa. Ja vuonna 2026 suljetaan loppukin SD-lähetysverkko -- tuossa vaiheessa SD-lähetyksinä näkyy enää YLEn kanavat, MTV3, Nelonen ja Fox.

Vuoden 2026 jälkeen vanhoilla DVB-T -digibokseilla ei voi enää vastaanottaa lähetyksiä Suomessa.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto