Keskiviikkona DJ Orion uutisoi Facebookissa leviävästä kertomuksesta, jossa helsinkiläinen perheenisä kertoi kahden poliisin tehneen kotietsinnän ja takavarikoineen perheenisän 10-vuotiaan tyttären kannettavan tietokoneen.
Keskiviikkoisessa kertomuksessaan perheenisä Aki Nylund kertoi tyttärensä ladanneen vuoden alussa verkosta ainakin puolivahingossa Chisun uuden albumin. Nylund kertoi ostaneensa albumin tyttärelleen seuraavana päivänä paikallisesta kaupasta. Myöhemmin keväällä Nylund kertoi saaneensa sähköpostia asianajajalta, joka vaati 600 euroa vahingonkorvausta Chisun albumin lataamisesta ja levittämisestä. Lisäksi Nylundille kerrottiin, että hänen tulisi kirjoittaa vaitiolosopimus tai asianajaja harkitsisi oikeustoimia.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä lähetetyssä viestissä Nylund kertoo samana päivänä tapahtuneesta välikohtauksesta siviilipoliisien kanssa ja epäilee, että kyseessä on ansa, jossa TTVK ja levy-yhtiö Warner olisivat itse laittaneet albumin verkkoon ladattavaksi seuratakseen albumia laittomasti lataavia henkilöitä.
Helsingin Sanomien haastatteleman TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen mukaan ei ole mahdollista, että kukaan päätyisi vahingossa lataamaan musiikkia ja lisää, että:
Käytämme toki tapauskohtaista harkintaa, mutta katsoimme, että on parasta antaa viranomaisen selvittää tapahtumien kulku.
Kotilainen HS.fi:ssa
YleX:n haastattelussa Kotilainen puolestaa kiistää, että TTVK tai levy-yhtiö olisi järjestänyt ansan levyjä laittomasti lataaville:
Ei ikinä! Ei sellaista voi tehdä. Me ikään kuin istumme siellä katsomassa milloin levy laitetaan jakoon. Pirate Bay ei esimerkiksi poista sieltä mitään, vaikka pyydettäisiin, joten tämä valvonta on ainoa keino.
Kotilainen YleX:n sivuilla
Sekä helsinkiläinen perheenisä että Chisu ovat sosiaalisessa mediassa korostaneet, että tapauksessa ei ole ollut tarkoitus mustamaalata Chisua ja artisti on itse ollut tietämätön tutkinnasta.











