*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

BREIN nappasi Swanin pois linjoilta - 12 palvelinta ja 220 teratavua

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.1.2011 15:12 Kommentteja (1)

BREIN nappasi Swanin pois linjoilta - 12 palvelinta ja 220 teratavua Hollannin antipiratismiorganisaatio BREIN on jälleen saanut erittäin komean sulan hattuunsa, sillä se on onnistunut sulkemaan Hollannissa Swan-nimisen Topsite-palvelinryppään.
BREIN:iä toimissa avusti internet-yhteyksiä palvelimille tarjonnut WorldStream, joka antoi antoi palvelimet suoraan BREIN:in haltuun ilman oikeuden määräystä.

Tekijänoikeusjärjestön mukaan se sai saaliiksi 12 palvelinta, joihin oleville kiintolevyille oli tallennettu 220 teratavun edestä tekijänoikeudella suojattua sisältöä kuten pelejä, musiikkia ja elokuvia. Tätä sisältöä palvelinten käyttäjät sitten jakelivat luvattomasti eteenpäin. Palvelinlaitteiston arvoksi BREIN arvioi 95 000 euroa.

Palvelinryppään ylläpitäjäksi ilmoittautunut MrTB kertoi kuitenkin tiedotteessaan, että palvelimia olisi vain kahdeksan ja yhteensä levytilaa niillä on 175 teratavua. MrTB on kuitenkin raivoissaan tapahtumasta, ja hän on valmis ilmiantamaan muita tahoja BREIN:ille, joten asian tiimoilta saattaa olla luvassa lisää takavarikointeja ja jopa mahdollisia pidätyksiä.

Tiettävästi BREIN sai luvattomasta toiminnasta tietoa erään sisäpiiriin kuuluneen henkilön kautta. BREIN:in johtaja Tim Kuikin mukaan palvelinten omistaja voi kysellä laitteitaan takaisin heiltä, mutta samalla hänen henkilötietonsa tulisivat julki, ja luvassa olisi oikeudenkäynti tapahtuneiden tekijänoikeusrikosten osalta.

Tägit: BREIN Hollanti
Edellinen Seuraava  

1 kommentti

116.1.2011 1:14

Eipä tuo ollut mikään oikea topsite vaan ihan perus P2L serveri.


las ballenas son el camino

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto