*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

PlayStation 3:n VidZone aukeaa Suomessa!

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 19.11.2009 12:50 Kommentteja (2)

PlayStation 3:n VidZone aukeaa Suomessa! Kesällä suuremmissa maissa PlayStation 3 -pelikonsolille avattu VidZone-musiikkivideopalvelu saapuu vihdoin myös Suomeen. Sonyn virallisessa PS3-blogissa kerrottiin tiistaina, että palvelu saapuu Pohjoismaihin joulukuun 3. päivä eli parin viikon kuluttua.
Pohjoismaiden lisäksi palvelu laajentuu ensi viikolla Hollantiin, Portugaliin ja Itävaltaan sekä joulukuun 10. päivä Belgiaan, Luxemburgiin, Sveitsiin ja Uuteen-Seelantiin.

PlayStation Store -kauppapaikalta ilmaiseksi ladattavan VidZone-ohjelman avulla kuluttajat voivat katsella ilmaiseksi musiikkivideoita. Suomalaisen musiikin tarjontaa palvelussa edustavat mm. The Rasmus, Anna Puu ja Lordi. Yhteensä palvelusta löytyy tuhansia musiikkivideoita, joista kaikki eivät tosin ole katseltavissa kaikissa maissa tekijänoikeusongelmien takia.

Musiikkivideoiden ohella palvelu tarjoaa ennakkoesityksiä, konserttitaltiointeja, haastatteluja ja erilaisia making of -dokumentteja.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

119.11.2009 14:05

Luulin jo että joku elokuvakauppa olis auennut :|

229.2.2012 0:45

tunnus?

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Fanit loivat alkuperäisen Tomb Raider -pelin selaimeen Fanit loivat alkuperäisen Tomb Raider -pelin selaimeen (26.4.2017 19:21)
Ensimmäistä kertaa 1996 julkaistu peli Tomb Raider on yksi modernin pelaamisen klassikoita. Sittemmin jo 90-luvulla suosittu peli on muuntunut yhdeksi maailman suosituimmaksi pelisarjaksi, joka ....
Twitter panostaa yhä enemmän videosisältöön, NFL:n tilalle UFC? Twitter panostaa yhä enemmän videosisältöön, NFL:n tilalle UFC? (26.4.2017 18:56)
Twitteriä on syytetty umpisurkeasta kehitystahdista, sillä yhtiö ei ole tuonut käyttäjille juurikaan uusia, tai ainakaan halutuimpia, ominaisuuksia. Yhtiö onkin pyrkinyt uudistamaan bisnestään ....
Samsung tuo aiemmin räjähdysalttiit Note7:t uudestaan myyntiin liki kolmannesta halvemmalla Samsung tuo aiemmin räjähdysalttiit Note7:t uudestaan myyntiin liki kolmannesta halvemmalla (26.4.2017 18:26)
Tietojen mukaan Samsung todella tuo Note7:t myyntiin, kuten on viime kuukausina vihjaillut. Korealaisyhtiön suunnitelmista kertoo ETNews, jonka mukaan hintaa on pudotettu liki kolmannes. ....
Applen tekoälytutkija – Konetta ei saisi laittaa ihmistä vastaan Applen tekoälytutkija – Konetta ei saisi laittaa ihmistä vastaan (26.4.2017 13:46)
Applen tekoälytiimissa työskentelevä ja Siri-puheavustajan perustajiin kuuluvan Tom Gruberin mukaan tekoälyn kehitys on vääjäämätöntä, mutta sitä pitäisi ensisijaisesti kehittämään helpottamaan ....
Parlamentti haluaa eroon maarajoituksista – Halvat eurooppalaiset nettikaupat avautuvat suomalaisille Parlamentti haluaa eroon maarajoituksista – Halvat eurooppalaiset nettikaupat avautuvat suomalaisille (26.4.2017 11:18)
Euroopan parlamentti on äänestänyt lakialoitteesta, jonka tavoitteena on kieltää digitaalisiin palveluihin lisättyjen maarajoitusten käyttö. Äänestyksen pohjalta parlamentti alkaa nyt neuvotella ....

Uutisarkisto