Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Torrent.is sai kuulla kunniansa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23.3.2008 11:37 Kommentteja (6)

Torrent.is sai kuulla kunniansa Uutisoimme viime vuoden marraskuun lopulla Islannin suurimman torrent-sivuston yllätyksellisestä sulkemisesta. Lähes kymmentä prosenttia maan väestöstä aktiivisesti palvellut lataussivusto joutui Islannin antipiratismijärjestön (SMAIS) ratsian kohteeksi ja se suljettiin siltä seisomalta.

Tällöin Torrent.is-sivuston ylläpitäjä Svavar Kjarrval ilmoitti taistelevansa oikeuksiensa puolesta niin pitkään kuin mahdollista. Islannin MPAA:ta vastaavan SMAIS-järjestön johtaja Snæbjörn Steingrímsson teilattiin tällöin maan vihatuimmaksi henkilöksi.

Viime viikolla Torrent.is sai kuulla korvausvaatimukset. Sivusto joutunee lopulliseen toimintakieltoon ja kovauksetkin tulevat olemaan tähtitieteelliset. SMAIS:n Steingrímsson kertoi vaativansa hyvitystä sivuston toiminnasta artisteille aiheutuneista rahallisista häviöistä. Hän ei osannut kertoa tarkkaa korvaussummaa, mutta vahinkoja Steingrímssonin mukaan on aiheutunut muutamien satojen miljoonien Islannin kruunujen edestä (joitain miljoonia euroja).

Torrent.is-sivustoa käytti aktiivisesti jopa 26 500 islantilaista. Tämä on erittäin suuri osa asukkaista, koska koko maan väestöluku on ainoastaan 310 000. Toukokuussa 2005 perustetun trackerin käyttö oli sallittu ainoastaan islantilaisille.

Islannissa on päätetty selvästikin päästä eroon piratisimista, sillä esimerkiksi juuri pari viikkoa sitten yhdeksän ihmistä sai maassa tuomion tekijänoikeusrikkeistä käytettyään Direct Connect -ohjelmaa.

  Torrent-sivustot huippusuosittuja Äänetöntä tuuletusta mobiililaitteisiin  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

6 kommenttia

Vai että tälläistä tällä kertaa. On muuten oikeesti aika suuri määrä Islannin koko väestöstä käyttäny tota Oo''

Pitänee kohta siirtää piraatti trackereitä kuuhun että sais olla rauhassa. Tällöin kuitenkin antipiratismi liitto ampuu koko kuun alas.

Piratismistahan ei ikinä pääse kokonaan eroon, se on ja pysyy. Hyvä syy antipiratesteille kerätä sievoiset summat omaan kukkaroonsa.

#123.3.2008 12:54

Lainaus:
SMAIS:n Steingrímsson kertoi vaativansa hyvitystä sivuston toiminnasta artisteille aiheutuneista rahallisista häviöistä.
Jos mitaan muuta trackeria ei ole tuomittu korvaamaan rahaa ja todettu vain etta trackeri sisaltaa pelkastaan meta dataa, niin miksi ihmeessa sitten tama tuomittaisiin?

Lainaus:
Islannissa on päätetty selvästikin päästä eroon piratisimista, sillä esimerkiksi juuri pari viikkoa sitten yhdeksän ihmistä sai maassa tuomion tekijänoikeusrikkeistä käytettyään Direct Connect -ohjelmaa.
Mutta bittorrent kayttajat turvassa kuitenkin.

#223.3.2008 14:09

Lainaus:
Islannissa on päätetty selvästikin päästä eroon piratisimista, sillä esimerkiksi juuri pari viikkoa sitten yhdeksän ihmistä sai maassa tuomion tekijänoikeusrikkeistä käytettyään Direct Connect -ohjelmaa.
Tosissaan päästään Islannissa kohta kokonaan eroon piraateista, kun vain 10 % koko populaatiosta on pelkästään yhden torrent-palvelun käyttäjiä, ja parissa viikossa on tuomittu jo kokonaista 9 piraattia. Kun ottaa huomioon, että Islannissa on vaan 313 000 asukasta, ja jos voitaisiin tehdä kaava, että joka kuukausi tuomittaisiin 18 henkilöä, ei menisi kuin pyöreesti 145 vuotta niin on jo tää koko kymmenen prosenttia tuomittu. Täähän ongelma onkin sitte jo käytännössä hoidettu.

Tämä siis puhdasta teorialeikkiä. Todellisuudessahan kaksi viikkoa ei liittynyt mitenkään tuomioon.

e:typo

#323.3.2008 20:32

Lainaus:
Lainaus:
Tämä siis puhdasta teorialeikkiä. Todellisuudessahan kaksi viikkoa ei liittynyt mitenkään tuomioon.


Pitäähän niiden etsiä "todisteita"

#424.3.2008 21:01

Lainaus:
SMAIS:n Steingrímsson kertoi vaativansa hyvitystä sivuston toiminnasta artisteille aiheutuneista rahallisista häviöistä. Hän ei osannut kertoa tarkkaa korvaussummaa, mutta vahinkoja Steingrímssonin mukaan on aiheutunut muutamien satojen miljoonien Islannin kruunujen edestä (joitain miljoonia euroja).
Olisi tosiaankin mielenkiintoista, kuinka nämä taloudelliset tappiot lasketaan ja vielä enemmän, kuinka ne todistetaan. Se vasta hauskaa oliskin, jos todistus osoittaisikin artistien lähinnä hyötyneen piratismista. Olisiko korvaussummat tällaisessa tapauksessa negatiiviset, eli "rikollinen" saisi rahaa?

#524.3.2008 23:07

Lainaus:
Olisi tosiaankin mielenkiintoista, kuinka nämä taloudelliset tappiot lasketaan ja vielä enemmän, kuinka ne todistetaan. Se vasta hauskaa oliskin, jos todistus osoittaisikin artistien lähinnä hyötyneen piratismista. Olisiko korvaussummat tällaisessa tapauksessa negatiiviset, eli "rikollinen" saisi rahaa?
Niinpä. Miten tuollainen syyte voi mennä läpi oikeudessa, kun sitä ei voi todistaa? Outoa.

#625.3.2008 14:23

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (6)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (5)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto