User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 08:24
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > nbc poisti ohjelmansa youtubesta
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

NBC poisti ohjelmansa YouTubesta

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24.10.2007 14:03

NBC poisti ohjelmansa YouTubestaNBC Universalin YouTube-videopalvelussa ollut NBC-kanava hävisi viikonlopun aikana vähin äänin linjoilta.

NBC-kanava oli erittäin suosittu palvelussa, sillä sen kautta pystyi katselemaan videopätkiä mm. Saturday Night Live ja The Office -ohjelmista.

NBC:n sisältö ei kuitenkaan katoa kokonaan internetistä, vaan ohjelmia pystyy edelleen seuramaan NBC:n oma sivuston kautta. Valitettavasti kaikkeen NBC:n ohjelmasisältöön ei pääse käsiksi kuin Yhdysvalloista, joten muualla asustelevat joutuvat käyttämään välityspalvelinta, jotta ohjelmien katsominen onnistuu.

Varsinainen syy sille, että NBC Universal poisti ohjelmansa YouTubesta on uusi Hulu.com-videopalvelu. Tämä NBC Universalin ja News Corpin yhteistyöhanke esiteltiin ensimmäisen kerran tämän vuoden maaliskuussa ja Hulu-nimen se sai virallisesti elokuussa. Tämän hetkisten tietojen mukaan Hulu toimii pitkälti samalla periaatteella kuin YouTube, eli palvelun käyttäjät voivat lähettää palveluun omia videoita ja tämän lisäksi palvelussa on tarjolla useita eri TV-sarjoja, joiden katselu rahoitetaan mainosten avulla.

Hulun beta-testauksen pitäisi käynnistyä vielä tämän kuun aikana ja tällä hetkellä Hulun sivustolla näkyvät mm. 30 Rock-, Bones-, Chuck- ja Family Guy -sarjojen mainokset.

YouTubella toivotaan kuitenkin, että NBC:n ohjelmat palaisivat vielä joskus YouTubeen. "NBC ilmoitti meille perjantaina, että heidän NBC-kanavansa ja siellä olevat videopätkät poistuvat YouTubesta. Yhteistyömme toimi erinomaisesti, joten toivomme NBC:n päätyvän siihen, että he jatkavat videoiden näyttämistä YouTubessa " kertoi YouTuben edustaja Ricardo Reyes Financial Times -lehdelle.

NBC on tehnyt myös muita radikaaleja päätöksiä tänä vuonna koskien videoiden levittämistä internetissä, sillä syyskuun alussa NBC poisti TV-sarjansa iTunesista ja muutama päivä tämän jälkeen TV-sarjoja pystyi ostamaan vuorostaan Amazonin Unbox-videokaupasta.

Lähteet:
CNET News
TG Daily


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • NBC:n TV-sarjat myyntiin Amazonin Unbox-videokauppaan (5 syyskuuta 2007)
  • NBC:n TV-sarjat poistuvat iTunesista (1 syyskuuta 2007)
  • CNET mukaan NBC:n ja News Corp:in videohankkeeseen (9 toukokuuta 2007)
  • Saturday Night Live haluaa vahvemmin YouTubeen (15 huhtikuuta 2007)
  • News Corporation ja NBC tuovat kilpailijan YouTubelle (23 maaliskuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Nintendo takavarikoi ison lastin mod-piirejä
    Seuraava otsikko »
    Teräväpiirtoformaattisota tasoittunee loppuvuodesta
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Jupsu (Senior Member) 24.10.2007 14:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mistä vois saada toimivan yhdysvaltojen proxyn? ois kiva päässä kokeilemaa mite noi toimii muttaku en mistään löyä proxyy!
    henkettu (Inactive) 24.10.2007 14:57 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jupsu:
    Mistä vois saada toimivan yhdysvaltojen proxyn? ois kiva päässä kokeilemaa mite noi toimii muttaku en mistään löyä proxyy!
    Noita proxyjahan on ihan tuhottoman paljon... Hae vaikka täältä itsellesi sopiva...

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 24.10.2007 12:03

    BlasterX (Senior Member) 24.10.2007 16:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Harmi, Conan O'Brienin pätkiä tuli katseltua utubesta vähän enemmänkin. Onneksi pätkiä tulee myös käyttäjiltä.

    Proxyjähän on vaikka kuinka, mutta hyviä, pikemminkin toimivia proxyjä vain muutamia satoja. Tuosta hommasta ei nimittäin paljoa tienaa.
    popini (Junior Member) 24.10.2007 16:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jupsu:
    Mistä vois saada toimivan yhdysvaltojen proxyn? ois kiva päässä kokeilemaa mite noi toimii muttaku en mistään löyä proxyy!
    Noita proxyjahan on ihan tuhottoman paljon... Hae vaikka täältä itsellesi sopiva...
    Tai sitten täältä... Tuolta löytyy niitä vähän enemmänkin..
    BlasterX (Senior Member) 24.10.2007 16:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti popini:
    Tai sitten täältä... Tuolta löytyy niitä vähän enemmänkin..
    Meinaat sitten web-proxyllä mennä katselemaan flashvideoita?
    Don't think so...



    Eipä taida palvelimilla olla flashpayeriä.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy