User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 10:17
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > xbox 360 hd dvd -aseman hinta laskee euroopassa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Xbox 360 HD DVD -aseman hinta laskee Euroopassa

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.9.2007 7:56

Xbox 360 HD DVD -aseman hinta laskee EuroopassaMicrosoft on ilmoittanut IFA-messuilla laskevansa Xbox 360 -pelikonsolin kanssa käytettäväksi tarkoitetun HD DVD -aseman suositushintaa 20 eurolla Euroopassa.

Aseman suositushinta on nyt Euroopassa 180 euroa. Hinnanalennus ei ollut suuri yllätys, sillä Microsoft laski aseman hintaa Yhdysvalloissa vastaavasti heinäkuun lopulla. Eurooppalaiset kuluttajat eivät kuitenkaan saa aseman mukaan ilmaisia elokuvia, toisin kuin yhdysvaltalaiset veljensä, jotka voivat parhaimmillaan saada jopa kahdeksan ilmaista elokuvaa HD DVD -aseman kylkiäisenä, joten eurooppalaisten kannalta asema ei ole yhtä haluttava hankinta.

IFA-messut ovat osoittautuneet sekä Blu-ray että HD DVD -leirin kohdalla tärkeäksi tapahtumaksi, jossa molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet lähes päivittäin tietoja uusista yhteistyökumppaneista, uusista soittimista ja laskevista hinnoista.

Lähteet:
Xbox-Scene
eFluxMedia

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Best Buy tarjoaa yhdeksän HD DVD -elokuvaa HD-A30:n ostajalle (3 lokakuuta 2007)
  • Microsoft keskittyy Euroopan konsolimarkkinoihin (22 syyskuuta 2007)
  • BBC:n ohjelmistoa Xbox Live Marketplacelle (11 syyskuuta 2007)
  • Acer Blu-rayn leipiin (3 syyskuuta 2007)
  • Sony tuo Eurooppaan kaksi uutta Blu-ray-soitinta (31 elokuuta 2007)
  • Paramount hylkää Blu-rayn (20 elokuuta 2007)
  • Teräväpiirtoelokuvien alkuvuoden myynnit selvillä (17 elokuuta 2007)
  • 300-elokuvan teräväpiirtoversiot myyvät hyvin (13 elokuuta 2007)
  • Toshibalta kolme uutta HD DVD -soitinta (7 elokuuta 2007)
  • Microsoftilta HD DVD -tarjous Yhdysvalloissa (26 heinäkuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    LG :n DivX-tuki laajenee televisioihin
    Seuraava otsikko »
    Kolmannes kaapelitalouksista ilman digisovitinta
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    MannFred (Inactive) 4.9.2007 8:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Sony vois tehä pelimiehen vedon Euroopassa ja laittaa ps3 mukaan 3-5 bluray leffaa.

    Saattais Microsoft vastavetona laittaa niitä leffoja Euroopankin ulkoseen hd dvd-soittimen mukaan.

    edit: typo

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 4.9.2007 5:16

    myung (Junior Member) 4.9.2007 10:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Sony vois pelimiehen vedon ja viedä Blu-Raynsa muualle, etta saataisiin edullisemman ja käytännössä yhtä hyvän HD-DVD:n hinnat nopeasti alas. Alkaa jo tää pelleily kahden formaatin kanssa ottaa nupoliin, mutta luonto ei anna periksi maksaa turhasta.
    ville777 (Member) 4.9.2007 10:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Sony vois pelimiehen vedon ja viedä Blu-Raynsa muualle, etta saataisiin edullisemman ja käytännössä yhtä hyvän HD-DVD:n hinnat nopeasti alas. Alkaa jo tää pelleily kahden formaatin kanssa ottaa nupoliin, mutta luonto ei anna periksi maksaa turhasta.
    Sanot ettet halua maksaa turhasta mutta kannatat hd dvd:tä?
    Deettee (Newbie) 4.9.2007 10:58 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei varmastikkaan olis tullu hinnan alennusta jos ei formaattisotaa olis.
    Ranvier (Newbie) 4.9.2007 12:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    tämähän on hieno asia, mut vielä hienompi olis jos microsoft julkaisis blu-ray-aseman xboxille ja siinä pari leffaa kylkiäisenä :)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 4.9.2007 10:56

    jahlberg (Member) 4.9.2007 12:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ihan hyvä ku alennetaan tota hintaa, ku muutaman viikon päästä pitäs tämä laittaa hankintaan.
    jehu80 (Member) 4.9.2007 15:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kai mä ostan oikean soittimen sitten joskus kunhan nyt edes ensin hankin sen HDTV:n. Eipä ole kiirettä toistaiseksi.
    myung (Junior Member) 4.9.2007 16:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    ville777,

    Juuri näin. Ensiksikin Blu-Rayn "paremmat" ominaisuudet ovat kaikin puolin turhia mitä tulee elokuvien levittämiseen ja tallennukseen on parempiakin ratkaisuja. HD-DVD:n pienemmät tuotantokustannukset takaavat nopeamman hintojen laskun ja lisäksi ainakin itse onnistuin jopa tuollaisen elokuvan varmuuskopioimaan, toisin kuin Blu-Rayta vaikka käyttämäni softa mainostikin yhteensopivuutta. Kokeilut tehtiin lainavehkeillä.

    Ja toiseksi taitaa olla niin, että yhdellä formaatilla ei tulla pärjäämään, sillä osa elokuvamafiasta on sitoutunut toiseen ja osa toiseen. Hiukan vee-ittumaista sitten jos pitää osa elokuvista jättää kattomatta tämän takia. Luultavasti hankin tietokoneeseen kirjoittavan hybridiaseman, kunhan sellaisen saa alle 500e.
    bloc (Member) 4.9.2007 19:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Markalla saa markan tavaran.

    Kyllä hd dvd on sen verran wanhan lämmittelyä, että sen voisi unohtaa. Blu-ray olisi varmasti pidempään käyttökelpoinen kuin kilpailijansa. HD DVD tuntuu nyt jo hieman ahtaalta levyltä 30 gigan tila ja 30 megan bittivirtarajoineen. Vaikka nyt useamman kuin viiden kanavan monikanavaääni voi tuntua turhalta, niin silti jokin osa kuluttajista sen myös haluaa, ja myös mahdollisimman hyvällä laadulla. Tässä suhteessa BD tarjoaa paljon enemmän väljyyttä. Muutenkaan ei kuulosta kovin järkevältä alkaa nipottamaan siirtymävaiheen soitin- tai levyhinnoista. Tulevaisuus maksaa, c-kasettivehkeitä saa kierrätyskeskuksesta.

    Sori vähä offtopic.
    Dcdude (Newbie) 5.9.2007 6:51 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En tiedä onko tää BD ja HDDVD kiista jos henkimaailman asioita, mutta itse olen kyllä altavastaajan kannalla(HDDVD), mutta parempi kuluttajalle olisi, että jompikumpi nyt voittaisi. Hyvä veto mikkisoftalta tosin tämä, antaisivat vaan niitä leffoja kylkeen niin kauppa kävis.
    SotaOrava (Newbie) 5.9.2007 9:19 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse kannata hddvd:etä sen ylivoimaisten valikkojen ja nettiominaisuuksien takia. Loistavaa jos esimerkiksi ostat amerikasta leffan laitat asemaan "Lataa suomi subit" ja katselet amerikkalaisen leffan suomi subeilla :) Toki edellyttää nyt sitä aluekoodeja ei ole :p

    plus itseäni tympii blu-ray:ssa vielä törkeät leffan hinnat(30-38e) kun hd-dvd:eitä saa jo 22eurolla(eilen ostin stokalta 300 hd-dvd leffan 22,90e).

    Niin ja blun huonoihin puoliin voi vielä luetella sen hiton bd+ suojauksen jonka kanssa tullaan varmasti näkemään ongelmia... kuten sonyn mukavan rootkitinkin :)
    qwerty83 (Member) 5.9.2007 14:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos M$ bundlaisi asemaan muutamat hyvät leffat niin voisin tuon ehkä hankkia X0:n kylkeen, mutta vielä tuolla "tarjouksella" jää ostamatta. Tuolla jenkkitarjouksella olisin jo varmasti ostanut tuon aseman.
    -nick- (Inactive) 6.9.2007 10:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SotaOrava:
    Itse kannata hddvd:etä sen ylivoimaisten valikkojen ja nettiominaisuuksien takia. Loistavaa jos esimerkiksi ostat amerikasta leffan laitat asemaan "Lataa suomi subit" ja katselet amerikkalaisen leffan suomi subeilla :) Toki edellyttää nyt sitä aluekoodeja ei ole :p

    plus itseäni tympii blu-ray:ssa vielä törkeät leffan hinnat(30-38e) kun hd-dvd:eitä saa jo 22eurolla(eilen ostin stokalta 300 hd-dvd leffan 22,90e).

    Niin ja blun huonoihin puoliin voi vielä luetella sen hiton bd+ suojauksen jonka kanssa tullaan varmasti näkemään ongelmia... kuten sonyn mukavan rootkitinkin :)

    no kyllä noi hinnat leffoissa melkeen käsi kädessä kulkevat ton 300 leffan saa bd:lle 25 euroon että eipä paljon eroja oo ja mitä noita selaillut niin kyllä löytyy hirveet läjät 30€+ hd dvd leffoja
    Daiz (Newbie) 6.9.2007 11:58 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse kannatan Blu-rayta jo senkin takia että se on monta kertaa mukavampi sanoa kuin HD-DVD, saati sitten sen koko nimi High-Definition Digital Versatile Disc. Blu-ray on pelkkä Blu-ray, ja hyvä niin.

    Itse toivon tällä hetkellä Blu-rayn menestyvän paremmin ihan vaan senkin takia että tulevaisuudessa kirjoittavien asemien halvetessa 50GB tilaa yhdellä levyllä on aina parempi kuin "vain" 30GB. Teräväpiirtoleffoja en ole itse vielä päässyt kunnolla nauttimaan oikeastaan missään, niin siltä kannalta on paha mennä sanomaan mitään.
    Shadown (AfterDawn Addict) 6.9.2007 15:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Daiz:
    Itse kannatan Blu-rayta jo senkin takia että se on monta kertaa mukavampi sanoa kuin HD-DVD, saati sitten sen koko nimi High-Definition Digital Versatile Disc. Blu-ray on pelkkä Blu-ray, ja hyvä niin.
    Täytyykin tästä lähteä heti ostamana Mac. Toi PC:n koko nimi personal computer on aika paha sanayhdistelmä ja Mac vaan kuulostaa hienolta ja helpommalta lausua. ;)
    pkaelli (Newbie) 8.9.2007 7:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos ostan XBOX360:n suomesta ja siihen HD-DVD aseman USAsta (ilmaisinen leffoineen) toimiiko se suoraan mun Suomi-boxissa?

    - soittaako se USA ja EU regionin levyt (oliko noissa HD DVDeissä regionit nk tavallisissa DVDiessä)

    - jos modaan boxin, onnistuuko sitten (jos ei suoraan muuten)

    - toimiiko ns back up HD-leffat modatulla boksilla?
    jahlberg (Member) 9.9.2007 7:18 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eikös noi HD DVD leffat ole aluekoodi vapaita? Eli pitäs toimia jos oikeen muistan, mutta en kuiteskaan mene takuuseen tästä tiedosta. Tosta modaus hommasta sit taas en tiedä yhtään mitään :)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 9.9.2007 4:57

    -nick- (Inactive) 9.9.2007 9:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaelli:
    Jos ostan XBOX360:n suomesta ja siihen HD-DVD aseman USAsta (ilmaisinen leffoineen) toimiiko se suoraan mun Suomi-boxissa?

    - soittaako se USA ja EU regionin levyt (oliko noissa HD DVDeissä regionit nk tavallisissa DVDiessä)

    - jos modaan boxin, onnistuuko sitten (jos ei suoraan muuten)

    - toimiiko ns back up HD-leffat modatulla boksilla?
    mielestäni se kone mihin liittää aseman tekee siihen sen alue koodin että siitä tulisi suomi poksun kannsa r2, noita leffoja en oo kattonu onko koodivapaita mutta google osaa varmaan kertoa, mielestäni modaamattomallakin poksilla toimii esmes perus dvd varmuuskopioinnit kuten dvd soittimissakin koska elokuvissa ei ole ss sektoria joten voi olettaa että myös hd dvd backupit toimisi.
    SotaOrava (Newbie) 9.9.2007 11:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SotaOrava:
    Itse kannata hddvd:etä sen ylivoimaisten valikkojen ja nettiominaisuuksien takia. Loistavaa jos esimerkiksi ostat amerikasta leffan laitat asemaan "Lataa suomi subit" ja katselet amerikkalaisen leffan suomi subeilla :) Toki edellyttää nyt sitä aluekoodeja ei ole :p

    plus itseäni tympii blu-ray:ssa vielä törkeät leffan hinnat(30-38e) kun hd-dvd:eitä saa jo 22eurolla(eilen ostin stokalta 300 hd-dvd leffan 22,90e).

    Niin ja blun huonoihin puoliin voi vielä luetella sen hiton bd+ suojauksen jonka kanssa tullaan varmasti näkemään ongelmia... kuten sonyn mukavan rootkitinkin :)

    no kyllä noi hinnat leffoissa melkeen käsi kädessä kulkevat ton 300 leffan saa bd:lle 25 euroon että eipä paljon eroja oo ja mitä noita selaillut niin kyllä löytyy hirveet läjät 30€+ hd dvd leffoja
    Käyppäs ihan joutessas kattomassa vaikka paikallisesta anttilasta niin kyllä blu-ray leffojen keskihinta on yli 30euron kun taas hd-dvd:n hinnat ovat alle 30e:n sanoisin että keskihinta hd-dvd lätylle on 28e ja blu-ray:lle 34euron kieppeillä.

    Mitkä hd-dvd leffat maksavat 30euroa ?
    -nick- (Inactive) 9.9.2007 12:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   

    ovat näköjään hinnat tippuneet, tuolta cdon.comista niitä muistaakseni kattellut, on siellä vielä parit 30€+ joo kyllä toi bd on pari eroa kalliimpi mutta löytyyhän niitäkin aimo läjä jo 25 euroon:)
     Kommentoi
     
    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy