AfterDawn logo

Nintendo vahvisti Wii U:n olevan aluelukittu edeltäjiensä tapaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
2 kommenttia

Nintendon Wii U -konsoli jatkaa edeltävien mallien tapaan aluelukittuna. Käytännössä se tarkoittaa, että yhtiön määrittelemien eri alueiden pelit ovat yhteensopivia vain samalta alueelta ostettujen pelien kanssa.

Aluelukitus on ollut Nintendon politiikkana jo pitkään ja yhtiön lähes koko tuotanto on sisältänyt aluekoodijärjestelmän. Lukitus löytyy muodossa tai toisessa vanhasta NES-konsolista alkaen aina nykyiseen Wii-malliin sekä käsikonsoleihin saakka.

Pelikonsoleiden jättiläiset Sony ja Microsoft ovat ottaneet erilaisen lähestymistavan aluelukitukseen. Yhtiöiden politiikan mukaan aluelukitus on teknisesti mahdollinen ja sen käyttäminen jätetään pelin julkaisijan päätettäväksi. Tähän mennessä lukitus ei ole muodostunut erityisen yleiseksi PlayStation- tai Xbox-konsoleissa.


Wii U on tarkoitus julkaista Euroopassa marraskuun lopulla noin 300 euron hintaan halvimman paketin osalta.

2 KOMMENTTIA

friis1/2

Nintendo voisi siirtyä globaaliin aikaan ja luopua noista lukituksista. Tai ainakin jättää sen päätöksen tekemisen julkaisijoille, kuten Sony&MS on tehnyt.

kirjoitusvirhe otsikossa.

squi2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

kirjoitusvirhe otsikossa.


Fixd, kiitoksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT