Työ ja ura

Työskentelen AfterDawn Oy:n toimitusjohtajana. Työtehtäviini kuuluvat normaalin yleisjohdon lisäksi myös useat tekniset toimenkuvat, kuten tietokantasuunnittelu, ohjelmointi, hakukoneoptimointi, jne. Lisäksi toimin välillä myös sisällöntuotannon apuna.

Olen toiminut AfterDawnin toimitusjohtajana täyspäiväisesti vuodesta 2004 lähtien. Tätä ennen olen urallani työskennellyt web developerina useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa yrityksissä. Tarkempi kuvaus työhistoriastani löytyy LinkedIn-profiilistani.

Osakeomistukset

Omistan 52,5% AfterDawn Oy:n osakekannasta. Tämä omistus on ainoa suora osakeomistukseni. AfterDawn yrityksenä ei ole osakkaana muissa yhtiöissä.

Omistan Nordean Selekta-eläkevakuutuksen kautta Nordean rahastoja. Eläkevakuutukseni kautta en omista lainkaan suoria osakeomistuksia, enkä myöskään voi vaikuttaa omistamieni rahastojen omistamien osakkeiden jakaumiin (ja epäaktiivisena sijoittajana en tällä hetkellä edes tiedä mihin osakkeisiin sijoitusteni rahastot ovat sijoittaneet).

Järjestöjen jäsenyydet ja luottamustehtävät

En ole minkään järjestön jäsen. Kuulun yritykseni (AfterDawn Oy) kautta kuitenkin Suomen Yrittäjiin ja sen alueyksiköihin, eli Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjiin sekä Oulun Yrittäjiin. Olen poliittisesti täysin sitoutumaton.

Muuta taustaa

  • Molemmat lapseni harrastavat kilpaurheilua oululaisissa urheiluseuroissa. Näiden seurojen toiminnassa olen osaltani jossain määrin mukana, mutta sivustojemme aiheet hyvin harvoin koskettavat junioriurheilua, joten en katso olevani jäävi uutisoinnin osalta (näiden seikkojen vuoksi) juuri koskaan.
  • Opiskelen Oulun yliopistossa eMBA-kurssilla, tarkoituksenani valmistua kurssilta vuoden 2018 aikana. Kurssi on maksullinen, jossa EU, mukanaolevat kunnat sekä paikalliset yrittäjäjärjestöt maksavat opiskelustani n. 90%.
  • En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.
  • Kännykkä- ja mobiilidataliittymieni toimittaja on Saunalahti, maksajana AfterDawn Oy. Kiinteän laajakaistaliittymäni toimittaja on DNA, maksajana AfterDawn Oy.
  • Perheessäni on käytössä myös Soneran, DNA:n ja Saunalahden mobiililiittymiä, jotka maksan itse.
  • Lähes kaiken omistamani ja/tai käyttämäni elektroniikan olen arvostellut AfterDawnin omistamaan Edukas -hintavertailupalveluun.

Koko AfterDawnin toimitusjohtajakauteni aikana en ole saanut yhdeltäkään laitevalmistajalta tai palveluntarjoajalta omistukseeni tuotteita, palveluita, matkoja enkä muitakaan merkittäviä henkilökohtaisia taloudellisia etuja. Arvokkaimmat saamani liikelahjat ovat olleet suklaata, USB-muistitikkuja sekä joulukortteja. Kaikki testaamani ja arvostelemani laitteet olen palauttanut testausjakson päätyttyä takaisin testikappaleen toimittaneelle taholle.

Viimeisimmät uutiset tältä kirjoittajalta

Lisää kirjoittajan uutisia..

Viikon kommentoiduimmat uutiset

Photoshop lakkaa toimimasta Venezuelassa – Taustalla Trumpin määräys Photoshop lakkaa toimimasta Venezuelassa – Taustalla Trumpin määräys (9.10.2019 06:00)
Huippusuosittuja media-alan tuottavuusohjelmistoja kehittävä Adobe aikoo estää venezuelalaisten käyttäjien kirjautumiset sen palveluihin. Kuukausimaksullisten palveluiden ja pilvitallentamisen ....
2 kommenttia
WhatsApp-historian pystyy kaappaamaan GIF-kuvalla – Päivitä sovellus heti WhatsApp-historian pystyy kaappaamaan GIF-kuvalla – Päivitä sovellus heti (9.10.2019 06:44)
Pikaviestipalvelu WhatsApp käyttää käyttäjien välisessä viestinnässä end-to-end-salausta, joten käytännössä ulkopuolinen taho ei pääse viestinnän väliin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että viestintä ....
2 kommenttia
Volvon täyssähköinen XC40 esitellään pian – Sisältää Android-käyttöjärjestelmän Volvon täyssähköinen XC40 esitellään pian – Sisältää Android-käyttöjärjestelmän (10.10.2019 06:00)
Volvon ensimmäisen täyssähköisen XC40-katumaasturin ensiesittely koittaa aivan pian, mutta ruotsalaisyhtiö on jo paljastanut joitain tietoja siitä. Auton infotainment-järjestelmän ohjelmisto ....
2 kommenttia
Imuriyhtiöltä kova päätös – Ei aio julkaista omaa sähköautoa Imuriyhtiöltä kova päätös – Ei aio julkaista omaa sähköautoa (10.10.2019 19:34)
Imuriyhtiö Dyson paljasti vuonna 2017 aikeistaan kokeilla rahkeitaan sähköautomarkkinoilla, jonne perinteisetkin autovalmistajat ovat siirtymässä. Vuosi sitten Dyson ilmoitti perustavansa sähköautotehtaan ....
1 kommentti
Tätä uutta WhatsAppin toimintoa olet kaivannut pitkään Tätä uutta WhatsAppin toimintoa olet kaivannut pitkään (11.10.2019 06:01)
Tämän vuoden yksi kuumista trendeistä älypuhelinsovelluksissa on ollut niin sanotun dark moden eli tumman väriteeman käyttöönotto. Järjestelmätasolla jo iPhonetkin tukevat sitä, minkä takia ....
1 kommentti

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto