AfterDawn logo

Netflix lopetti Steve Carellin Space Forcen

Matti Robinson Matti Robinson

Maailman suurin suoratoistovideopalvelu Netflix on päättänyt lopettaa tähtisikermällä varustetun Space Force -komediasarjan.

Muun muassa Steve Carellin ja John Malkovichin tähdittämä sarja on pyörinyt Netflixillä nyt kahden kauden verran, mutta kolmatta ei nähdä, kertoo Deadline.

Steve Carellin ja mm. Officesta tutun tuottajan Greg Danielsin luoma komedia uudesta avaruusvirastosta ja sen pomoista ei pärjännyt katsojamäärissä, joka on lopulta johtanut sen kolmannen kauden peruuntumiseen. Sarja ei päässyt Nielsenin suoratoistolistan kärkikymmenikköön, joka on kalliille sarjalle vaikea paikka.

Ensimmäinen kausi vietti aikaa Netflixin ykkösenä, mutta toisen kauden paras sijoitus suoratoistopalvelun sisäisessä listassa oli vasta viides.

Netflixin viimeaikaisten ongelmien jälkeen heikosti suoriutuvilla sarjoilla on todennäköisesti entistä vaikeammat näkymät. Pian paluun tekevät puolestaan mm. The Circle ja Stranger Things.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT