AfterDawn logo

Pysäyttävät kuvat: näin hurjasti teknologia on kehittynyt 90-luvun jälkeen

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Toisinaan katoaa perspektiivi asioihin, kun vertailemme vaikkapa tänä vuonna julkaistuja huippukännyköitä viime vuoden malleihin. Kehitysaskeleet ovat usein varsin pieniä ja termit "rahastus" tai "pakollinen päivitys" hiipivät usein mieleen.

Mutta pienistä askelista syntyy usein pitkääkin pidempi matka, kun katsoo tarpeeksi pitkälle taaksepäin historiaa. Hiljattain vertailimme nykypäivän kännyköitä neljän vuoden takaisiin malleihin ja jo tuossa vertailussa alkoivat erot näkymään selkeämmin.

Mutta saman asian voi myös visualisoida avaruuden tutkimuksen kautta. Koneoppiminen, kamerateknologia ja yleisesti laajaskaalainen teknologian kehitys on auttanut avaruustutkimusta käsittämättömän paljon. Parhaiten asian havainnolistaa kaukaisten taivaankappaleiden kuvista.

Alla kuvapari, jossa esitellään, miten pystyimme kuvaamaan kääpiöplaneetta Pluton vuonna 1994 - ja miltä kuvat Plutosta näyttävät 25 vuotta myöhemmin, vuonna 2019.


Avaruuden kuvantamisen tarkkuus on parantumassa jälleen jättiaskeleen, kun James Webb -avaruusteleskooppi aloittaa lähiaikoina toimintansa. Alla oleva kuvapari ei ole todellinen, sillä James Webb ei ole vielä käytössä (teleskoopin tilaa voi seurata täältä), mutta pyrkii havainnollistamaan kuvantamisen eroa nykyisin käytössä olevan Hubble-avaruusteleskoopin ja James Webb -teleskoopin välillä.

Alla olevassa kuvassa oikeanpuoleinen on infrapunakuvauksella otettu kuva, joka on samaa tekniikkaa, jota James Webb -teleskooppi käyttää.


Hubblen ottama kuva kahdella eri tekniikalla

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT