AfterDawn logo

Tässä helmikuun kaikki uudet Netflix-elokuvat

Matti Robinson Matti Robinson

Helmikuu on alkanut jo kiireisesti Netflixissä ja kuluvan kuun aikana suoratoistopalveluiden kuninkaan elokuvakatalogi kasvaa jälleen mittavasti. Tulossa on monenlaista viihdettä liki kolmen kymmenen nimikkeen verran. Tehdäänpä katsaus mitä tuleman pitää.

Kansainvälisen tuotannon osalta uutuuksia ovat: natsi-Saksan ajan tositapahtumiin perustuva hollantilaiselokuva My Best Friend Anne Frank kertoo maailmankuulua riipaisevaa tarinaa juutalaistyttöjen elämästä, Bollywoodin romkomtrilleri Looop Lapeta roistojen kanssa pulassa olevasta pariskunnasta, espanjalainen kirjaan perustuva romanttinen teinielokuva Through My Window, koko perheen anime Child of Kamiari Month, saksalainen kauhuelokuva yliluonnollisista tapahtumista koulussa The Privilege, puolalainen urheiludraama liitolainelautailijasta Into the Wind, hollantilainen pariskunnan elämänkiemuroista kertova Anne+: The Film, turkkilainen parisuhdedraama pariskunnasta joka ei usko rakkautaan Love Tactics, ranskalainen scifi-komedia Bigbug, korealainen romkom pariskunnan S&M-kokeiluista Love and Leashes, italialainen teinikauhu Don't Kill Me, turkkilainen romanttinen draama muusikon ja moottoripyöräkuskin välisestä parisuhteesta, ranskalainen toimintaseikkailu Restless ja turkkilainen draama naisen onnettomasta avioliitosta My Wonderful Life.


Englanninkieliseenkin tuotantoon jää vielä paljon uutuuksia. Muksuille uusi kuukausi tuo mukanaan peleistäkin tuttujen Rabbids-pupujen invaasion elokuvassa Rabbids Invasion Special: Mission to Mars ja koko perheen mysteerielokuva Eraxin. Teineille sunnattu on puolestaan romkom-elokuvan toinen tuleminen Tall Girl 2.

Dokumenttielokuvista tulee helmikuussa verkon parisuhdehuijarista ja uhreista kertova The Tinder Swindler, Boeingin lentokatastrofien taustoja tutkiva Downfall: The Case Against Boeing sekä tällä hetkellä ainoasta mustasta Nascar-ajajasta kertova Race: Bubba Wallace.

Lyhytelokuvissa on tarjolla vuoden 1939 Saksaan sijoittuva Forgive Us Our Trespasses sekä tyttöpariskunnan rakkaustarinasta kertova Heart Shot. Toimintaa puolestaan tarjoaa yliluonnollinen kungfu-elokuva Fistful of Vengeance ja kauhusta huolehtii Leatherfacen uusi tuleminen kulttielokuvan jatko-osassa Texas Chainsaw Massacre.

Kuten on totuttu, niin tässäkin kuussa Netflix julkaisee myös pari standup-komedia spesiaalia. Näitä ovat Ms. Pat: Y'all Wanna Hear Something Crazy? sekä Mo Gilligan: There's Mo to Life. Lisäksi tulossa on Tyler Perryn Madea-hahmon uusi tuleminen komediassa A Madea Homecoming.



Tässä elokuvat vielä julkaisujärjestyksessä

Helmikuun 1.
My Best Friend Anne Frank


Helmikuun 2.
The Tinder Swindler

Helmikuun 4.
Looop Lapeta
Through My Window

Helmikuun 8.
Child of Kamiari Month
Ms. Pat: Y'all Wanna Hear Something Crazy?

Helmikuun 9.
The Privilege

Helmikuun 10.
Into the Wind

Helmikuun 11.
Anne+: The Film
Love Tactics
Bigbug
Love and Leashes
Tall Girl 2

Helmikuun 17.
Erax
Fistful of Vengeance
Forgive Us Our Trespasses
Heart Shot
Mo Gilligan: There's Mo to Life

Helmikuun 18.
Downfall: The Case Against Boeing
Rabbids Invasion Special: Mission to Mars
Texas Chainsaw Massacre


Helmikuun 20.
Don't Kill Me

Helmikuun 22.
Race: Bubba Wallace

Helmikuun 23.
UFO

Helmikuun 25.
Restless
Tyler Perry's A Madea Homecoming

Helmikuun 28.
My Wonderful Life

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT