AfterDawn logo

Disneyn kanavat lähtivät YouTube TV:stä

Matti Robinson Matti Robinson

Googlen verkkotelevisioprojekti YouTube TV vaikutti alkujaan oikeinkin kelvolta yritykseltä korvata kaapeli erityisesti yhdysvaltalaistalouksissa. Huomattavasti kaapelitilauksia halvemmalla sai hyvän valikoiman kanavia ilman kaapeliyhtiöiden ärsyttäviä pakettiratkaisuja.

Palvelun hinnat nousivat kuitenkin kokoajan, ja vaikka kanavavalikoimassakin tapahtui parannusta, alkoi hinta olla lähellä perinteisiä toimijoita, joka himmensi YouTube TV:n viehättävyyttä.

Nyt kun kaikki perinteiset mediajätit ovat mukana verkkotelevisioinnissa ja suoratoistomarkkinoilla, on Googlen yhä vaikeampi saada hyviä diilejä sisällöntuottajien kanssa.

Nyt YouTube TV:lle on tullut yksi sen historian ikävimmistä takaiskuista, kun sen kanavavalikoimasta poistuivat kaikki Disneyn omistamat kanavat. Asiasta kerrotaan YouTuben virallisen blogin välityksellä.

Luonnollisesti taustalla on Disneyn viime vuosien kova panostus verkkosisällössä, erityisesti Disney+-palvelun myötä, josta johtuen sopimuksia ei ole uusittu Googlen kanssa.


Niille, jotka eivät alkujaankaan pidä Disneyn tuotannosta ja toivoivat halvempaa YouTube TV:tä, tämä on kuitenkin pelkästään hyvä uutinen. YouTube TV on tämän myötä peräti 15 dollaria edullisempi, joten aiemman 65 dollarin sijaan kuukausihinta on tästä edespäin 50 dollaria.

Disneyn omistamiin kanaviin kuuluu mm. ABC-kanavat, kaikki Disney-kanavat, FX, National Geographic ja ESPN. Osan kanavista voi tilata Disney Bundlen välityksellä, jolla on hintaa 14 dollaria.

Kova kilpailu suoratoistomarkkinoilla tarkoittaa, että aggregaattipalveluiden, kuten YouTube TV:n, tilanne sopimusrintamalla on erittäin haastavaa. Joko mediajätit haluavat kuluttajat omaan palveluunsa tai merkittävästi enemmän voittoa kilpailijan kautta.

Nähtäväksi jää pystyykö Google neuvottelemaan itselleen enää suurempien tuottajien sopimuksia lainkaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT