AfterDawn logo

Google iski taas: YouTubesta lataava selainlaajennus nöyrtyi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Ohjelmalataukset olivat vuosituhannen taitteessa hidasta hommaa: kotikäyttäjillä oli vielä yleisesti 56k modeemeja käytössä eivätkä sivustojen palvelimetkaan olleet nopeimpia mahdollisia. Tuolloin syntyi varsin suosittu ohjelmaryhmä: latausavustajat.

Latausavustajat olivat käytännössä ensimmäisiä ison suosion saavuttaneita selainten lisäosia. Niiden avulla kesken katkenneen tiedoston latauksen pystyi jatkamaan siitä kohdasta, jossa se keskeytyi. Lisäksi latausavustajat osasivat usein etsiä vaihtoehtoisia, nopeampia latauspaikkoja samalle tiedostolle.

Yksi tunnetuimmista latausavustajista oli jo tuolloin hyvin yksinkertaisesti nimetty Free Download Manager.

Sittemmin latausavustajien alkuperäinen tarve on pikkuhiljaa kadonnut selainten ja verkkoyhteyksien kehittyessä. Mutta samalla myös latausavustajat ovat kehittyneet ja lisänneet uusia ominaisuuksia sitä mukaa, kun netti itsessään on kehittynyt.

Mutta kaikkia uudet ominaisuudet eivät ole miellyttäneet: etenkin Google on häiriköinyt alaa isolla kädellä.


Google on jo vuosien ajan jahdannut erilaisia palveluita ja sovelluksia, joiden avulla kuluttajat voivat ladata YouTubesta videoita kotikoneelleen. Google, joka omistaa YouTuben, on etenkin viime vuosina saanut suljettua useita YouTube-videoiden latauksessa avustavia verkkosivustoja.

Googlen jahdin kohteeksi ovat joutuneet mm. suosittu Discordissa toiminut musiikkibotti, YouTube-videoista MP3-tiedostoja tekevä sivusto sekä avoimen lähdekoodin youtube-dl.

Nyt kohteeksi valikoitui siis Free Download Manager, jonka avulla käyttäjät olivat voineet ladata YouTube-videoista .mp4 -versioita kotikoneilleen. Softan kehittäjä kertoo yhtiön keskustelualueilla Googlen ottaneen yhteyttä asian tiimoilta. Yhteydenoton jälkeen ominaisuus poistettiin latausavustajasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT