AfterDawn logo

Power alkaa ostaa ja myydä käytettyä kodinelektroniikkaa lokakuun aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Kodinkoneketju Power aloittaa lokakuun puolivälissä ostamaan kuluttajilta käytettyä kodinelektroniikkaa sekä kodinkoneita ja myymään niitä marraskuun aikana, kertoo Helsingin Sanomat.

Myynti ja osto koskee kaikenlaisia laitteita, kuten älypuhelimia, tietokoneita, televisioita, jääkaappeja, pesukoneita ja kuivauskaappeja.

RePOWER-palvelussa hyödynnetään hyvitysjärjestelmälaskuria. Myyntiin menevät käytetyt tuotteet tutkitaan ja kunnostetaan. Niille annetaan myös palautusoikeus sekä jopa vuoden takuu.

Käytettyjä tuotteiden myynti aloitetaan marraskuussa Power-liikkeiden sisällä olevilla erillisillä osastoilla, joissa kuluttajat pääsevät tutustumaan tuotteisiin. Ensimmäiseksi käytettyjen laitteiden kauppa aloitetaan pääkaupunkiseudulla, mutta sen kerrotaan laajenevan nopeasti valtakunnalliseksi.

RePOWER-palvelu käynnistetään samanaikaisesti Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsiin käytettyjen laitteiden kauppaa ei tule.


Power arvioi saavansa näissä kolmessa maassa sähkö- ja elektroniikkalaiteromuna (SER) kierrätettävää tavaraa yhteensä 20 000 tonnia vuodessa. Lisäksi Power arvioi saavansa käytettyjen kaupalla ja kierrätyksen aktivoimisella lisää liikevaihtoa kymmenen miljoonan euron verran ensi vuonna.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT