AfterDawn logo

YouTube jäämässä jalkoihin: Tipahti videossa kakkoseksi sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

YouTube on hallinnut verkkovideoiden maailmaa käytännössä suvereenisti aina vuodesta 2005 lähtien, kun palvelu julkaistiin. Viimeistään vuonna 2006 peli oli selvä, kun Google osti YouTuben ja pian sen jälkeen lakkautti omat, kilpailevat palvelunsa.

Sen jälkeen moni alusta on yrittänyt pistää kampoihin YouTuben dominoinnille: etenkin Facebook on epätoivoisesti yrittänyt napata videomarkkinasta siivua itselleen, sekä oman nimikkopalvelunsa että omistamansa Instagramin avulla. Mutta turhaan, YouTube on pysynyt kukkulan kunkkuna kaikki nämä vuodet.

Mutta nyt Aasiasta on tullut haastaja, joka on vihdoin onnistumassa lähes mahdottomassa tempussa. Hypersuosittu TikTok on ohittanut YouTuben jo mobiiliaitteilla tapahtuvassa katselussa, kun mitataan videoiden katseluaikaa per käyttäjä kuukausitasolla.

YouTube pitää vielä pintansa kokonaiskatseluajassa, koska palveluiden käyttäjämäärät ovat vielä toistaiseksi eri tasolla: YouTubea käyttää hulppeat 2 miljardia käyttäjää kuukausittain, kun TikTok kertoo palvelulla olevan noin 700 miljoonaa käyttäjää. BBC:n mukaan luvusta on poistettu Kiinan luvut, jotta vertailu olisi YouTubelle reilumpaa - YouTube on kielletty Kiinassa ja TikTok on puolestaan yksi Kiinan suosituimmista sovelluksista.

AfterDawn TikTokissa


Vielä hurjemmaksi tilanteen tekee se, että palveluiden suosiota mittaavan App Annien mukaan TikTokin parissa vietetty aika alkaa lähenemään jo Facebookin käyttöaikoja käyttäjää kohden. Lisäksi TikTok kiilasi itsensä viime vuonna jo maailman ladatuimmaksi sovellukseksi.

Lue myös:

2 KOMMENTTIA

NoSkillZ1/2

En kykene ymmärtämään, miksi ihmiset tuota kommunistien propaganda alustaa käyttää? Sieltä aktiivisesti poistetaan kiinalle negatiivista sisältöä ja promotaan kiinaa ylistäviä videoita.

FORWARD2/2

Kiinan sylikoira tuo Tik Tok on. Kommunistipuoleen äänitorvi. Itse en pitkällä tikullakaan koske mihinkään kiinalaiseen, joten saa Tik Tok olla kommari videoiden alusta ihan vapaasti. USA, jenkit ja EU ovat ainoat,, joiden tuotteisiin voi luottaa näissä asioissa. YouTube, FB ja vastaavat ovat vapauden asialla ihan niin kuin US Armed Forces, CIA jne. Tänne Suomeen ei haluta enää enempää kommunismia ylistäviä toimijoita ja Kiina on pahin heistä. TIK TOK saa siis mennä helvettiin minun puolesta. Itse käytän vain USA: ta ihailevia alustoja jne.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT