AfterDawn logo

Pikaruokapaikat korvaavat työntekijöitä roboteilla ja automaatiolla

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka on ollut pikaruokaketjujen leivissä, mutta nyt alan jättiläiset ovat alkaneet vähentämään työntekijöidensä määriä automaation ja robottien avulla.

Suomessakin erilaiset itsepalveluun nojaavat tilaustavat ovat korvaamassa kovaa vauhtia Hesbrugerin, McDonald'sin ja Burger Kigin kassatyöntekiöitä, mutta Yhdysvalloissa yritykset automatisoivat jo muitakin tilauksen vaiheita.

Yksi vanhimmista pikaruokaketjuista, amerikkalainen White Castle on jo testannut automaattista ranskalaisten perunoiden paistamiseen tarkoitettua robottia, joka tekee työtä tauotta 23 tuntia vuorokaudessa. Ainoastaan tunnin tauko vuorokaudessa sallitaan, jolloin robotti puhdistetaan ja huolletaan valmiiksi uutta lähes vuorokauden mittaista työrupeamaa varten.

Wall Street Journal analysoi katsauksessaan robotiikan haasteita ruoanlaiton kannalta. Suurimmat haasteet liittyvät ruokaan itseensä: ruoan koostumus, paino ja tilavuus muuttuvat, kun ruokaa lämmitetään ja valmistetaan, joten robotiikkaan syötetyt ohjelmoinnin ehdot ovat monimutkaisemmat kuin monella muulla alalla.


Lisäksi viranomaisten vaatimukset hygienian tasosta ja muut säädökset lisäävät robottien kehittämisen haasteita entisestään. Mutta alan suurin kustannustekijä ovat työntekijät, joten tarve automatisoida mahdollisimman iso osa keittiössä tapahtuvasta toiminnasta on silti monen yrityksen toiveena.

Suomessakin on jo nähty pizza-automaatteja, mutta niissä automatisoinnin osana on vain toimitusketju: pitsat itsessään on tehty käsityönä keskuskeittiössä ennen automaatteihin toimittamista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT