AfterDawn logo

LG:n QNED Mini LED -televisiot saapuvat myyntiin Suomessa elokuun alussa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

LG on tiedottanut tuovansa uusimman LCD-televisiomallistonsa markkinoille maailmanlaajuisesti heinäkuusta alkaen. Suomessa uutuudet tulevat saataville elokuun alussa.

Mallistoon kuuluvat QNED99- ja QNED95- sarjan mallit 8K-resoluutiolla sekä QNED90 4K-resoluutiolla eri kokoisina 65 tuumasta 86 tuumaan.

LG ei kertonut tiedotteessa hintatietoja, mutta esimerkiksi Verkkokauppa.comin listauksen mukaan hinnat alkavat 2399 eurosta.

Televisioissa käytetään Quantum Dot NanoCell -teknologiaa ja Mini LED -taustavaloteknologiaa. Näiden ansiosta televisiot tarjoavat kuvan entistä syvemmillä mustan sävyillä, tarkemmalla värintoistolla ja suuremmalla kontrastilla ja kirkkaudella.

LG:n 8K Qned mini led älytelevisio ripustettuna vaalealle seinälle


LG QNED Mini LED -televisioissa on muihin vastaavan kokoisiin televisionäyttöihin verrattuna pienemmät taustaledit, millä saavutetaan parempi kirkkaus ja himmennysalueiden määrä.

Esimerkiksi LG:n 86-tuumaisessa 8K-televisiossa (malli 86QNED99UPA) on noin 30 000 led-valoa, joista muodostuu noin 2 500 paikallista himmennysaluetta, joiden ansiosta kontrastisuhde on 10 kertaa parempi tavalliseen LCD-televisioon verrattuna.

LG QNED Mini LED -televisiot ovat saaneet Eco-Product-sertifikaatin, joka tarkoittaa esimerkiksi vähäisempiä ympäristövaikutuksia ja parempaa kierrätettävyyttä.

"LG QNED Mini LED -televisio on mullistava harppaus eteenpäin, ja sen ainutlaatuinen värintoistoteknologia ja mini LED -taustavalaistus tekevät siitä LCD-kuvanlaadun parhaimmistoa", sanoo LG Home Entertainment Companyn johtaja Park Hyoung-sei.

"Uusin mallistomme vahvistaa LG:n teknologista johtajuutta premium-televisioiden markkinoilla, minkä mahdollistaa innovatiivisten OLED- ja QNED-mallistojen jatkuva parantaminen ja kehittäminen."

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT