AfterDawn: IT-alan uutiset

Stadia laajeni Android TV -laitteille ja uudelle Chromecastille

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 23.6.2021 18:49

Stadia laajeni Android TV -laitteille ja uudelle Chromecastille

Google on vihdoin laajentanut Stadia-tukea uusille laitteille. Tästä päivästä lähtien suoratoistopelipalvelu Stadia on saatavilla myös Android TV -laitteissa sekä uudessa Chromecast (with Google TV) -donglessa.
Jo viime syyskuussa esitelty uusi Google TV -palvelulla toimiva Chromecast on joutunut odottamaan Stadiaa siis liki yhdeksän kuukautta. Google lupasi Stadian vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, joka loppuu muutaman päivän päästä, ja vahvistus tämänpäiväisestä julkaisusta tuli alkukuusta.

Samaan aikaan vanhemmalla Chromecast Ultralla pelejä on pystynyt pelaamaan. Nyt myös uudempi versio tukee siis Googlen pelipalvelua.

Vielä kauemmin ovat saaneet odotella Android TV -käyttäjät, joita on useilla eri laitteilla ollut sitten Stadian julkaisun.




Stadia tuotiin onneksi nyt myös Android TV -laitteille, joskin osalle niistä paremmin kuin toisille. Listattujen televisioden ja muiden Android TV -laitteiden kohdalla tuki on vakaalla tasolla, mutta muillakin Stadiaa pääsee käyttämään, joskin pitää hyväksyä "kokeellinen tuki".

  • Chromecast with Google TV
  • Hisense Android Smart TV (U7G, U8G, U9G)
  • Nvidia Shield TV ja Shield TV Pro
  • Onn FHD Streaming Stick ja UHD Streaming Device
  • Philips 8215, 8505, ja OLED 935/805-sarjat
  • Xiaomi MIBOX3 ja MIBOX4

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto