AfterDawn logo

Poliisi varoittaa: verkkopankkitunnuksia kalastellaan oikeaa muistuttavien valesivustojen avulla

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Poliisi varoittaa nousevasta rikosilmiöstä, jossa huijarit kalastelevat pankkitietoja pankkien verkkosivuja muistuttavien valesivustojen avulla. Poliisin mukaan tänä vuonna on tehty yli 360 rikosilmoitusta liittyen pankkien nimissä tehtyihin petoksiin. Rikosvahinko näissä on ollut lähes 5 miljoonaa euroa. Noin puolet rikoksista on tapahtunut viimeisen kolmen viikon aikana.

Huijaussivustolle vievää linkkiä voidaan jakaa teksti- tai sähköpostiviestin kautta. Valesivustot saattavat joissakin tilanteissa näkyä myös hakukoneiden tulossivulla ensimmäisten hakutulosten joukossa esimerkiksi mainoksen muodossa.

Huijaussivustolla uhria pyydetään syöttämään omat tunnukset verkkopankkiin, mutta tällöin tiedot päätyvät huijarin käsiin. Rikollinen kirjautuu tunnuksilla uhrin verkkopankkiin, jolloin uhri saa pankiltaan kirjautumiseen liittyvän vahvistuspyynnön, mutta vahvistaakin rikollisen kirjautumisen verkkopankkiin.


Petoksia tehdään monien pankkien nimissä. Helpoiten valesivustot tunnistuu nettisivun osoitteesta.

Esimerkkejä poliisin julkaisemista pankkien valesivustoista

Valesivustot tunnistaa helpoiten osoitteesta.

– Valesivustot ovat taitavasti rakennettuja, ja niitä on usein vaikea tunnistaa huijaukseksi. Valesivustoa voi olla jopa mahdotonta erottaa aidosta. Petosten uhreiksi huomattiin ensin joutuvan erityisesti seniori-ikäisiä, mutta tekotavat kehittyvät jatkuvasti ja nyt uhreina on kaiken ikäisiä. Hakemalla pankin nimellä hakukoneessa ei välttämättä saa aitoa sivustoa tuloksiin ollenkaan, vaan hakukone tarjoaa ylimpänä valesivustoa. Viranomaiset ja yksityinen sektori pyrkivät yhteistyössä havaitsemaan ja poistamaan sivuja hakutuloksista tai internetistä, mutta uusia sivustoja ilmenee ja kohteena oleva pankki saattaa vaihtua, sanoo rikoskomisario Petteri Laitila Keskusrikospoliisista.

Oman verkkopankin osoite kannattaa tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin. Tämä onnistuu tietokoneella esimerkiksi raahaamalla osoite kirjanmerkkipalkkiin. Puhelimella turvallisin tapa on käyttää pankin omaa mobiilisovellusta.

Jos epäilet, että rikolliset ovat saaneet verkkopankkitunnuksesi haltuunsa, tai huomaat verkkopankissasi sinne kuulumattomia saapuneita tai lähteviä maksuja, on erityisen tärkeää ottaa ensin välittömästi yhteys pankkiisi ja vasta sen jälkeen tehdä rikosilmoitus.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT