AfterDawn logo

Sony julkisti testaajaohjelman PS5:lle, päivitykset ensin beetakäyttäjille

Matti Robinson Matti Robinson

Erilaisten beetaohjelmien käyttäminen ohjelmistojen testaamiseen on varsin suosittua. Joskus kehittäjät ja laitevalmistajat tarjoavat beetaversioitaan rajatusti ja suljetusti ja joskus puolestaan täysin aviomesti käyttöön.

Sony on päättänyt liittyä PlayStation 5:n ohjelmiston osalta myös beetaohjelmistoja tarjoavien valmistajien joukkoon – ei tosin täysin rajatta.

PS5:n käyttöjärjestelmän uusista ominaisuuksista pääsee jatkossa nauttimaan ensimmäisten joukossa, kun rekisteröityy uuteen beetaohjelmaan.

Valitettavasti ainakaan näin alkuun ohjelma ei ole saatavilla Suomessa – ainakaan virallisesti – vaan ensimmäiset maat ovat Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Japani, Saksa ja Ranska. Ohjelmaan osallistuminen vaatii myös 18 ikävuotta.

Myöhemmin tänä vuonna julkaistavan suuremman PS5-päivityksen ominaisuudet tulevat saataville ensin beetakäyttäjille.


Sony ei ole toistaiseksi kertonut beetaohjelman laajentumisesta muihin maihin.

Edellisessä päivityksessä PS5:lle tuotiin mm. tuki USB-tallennustilalle, parannettu Game Base ja UI-uudistuksia. Sony tiedottaa tulevien viikkojen aikana beetaohjelman tuomista uusista ominaisuuksista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT