AfterDawn logo

Huawein 149 euron FreeBuds 4 -vastamelukuulokkeet myyntiin Suomessa elokuussa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Huawei julkisti uusimmat True Wireless Stereo (TWS) -Bluetooth-kuulokkeensa, FreeBuds 4:t. Nämä kuulokkeet ovat jatkoa vuoden 2019 FreeBuds 3 -kuulokkeille.

FreeBuds 4 -kuulokkeiden suositushinta on 149 euroa ja ne tulevat Suomessa saataville elokuussa. Aiemmin tänä vuonna Huawei toi saataville FreeBuds 4i -kuulokkeet.

Huawei kertoo käyttäneensä lähes kaksi vuotta tutkimus- ja kehitystyötä näiden kuulokkeiden eteen. Ne on varustettu päivitetyllä open-fit ANC -teknologialla, joka on vienyt taustamelun vaimennuksen askeleen eteenpäin niin laite- kuin ohjelmistotasollakin.

Kuulokkeissa hyödynnetään kaksoismikrofonijärjestelmää, jolla taustamelu saadaan suljettua entistä tarkemmin. Lisäksi kuulokkeissa käytetään teknologiaa, joka tunnistaa automaattisesti käyttäjän korvan muodon sekä käyttöolosuhteet ja optimoi melunvaimennusasetukset niiden mukaan.


Äänentoistossa on keskitytty etenkin bassotoistoon 14,3 millimetrin bassoelementien myötä. Jykevämmän bassontoiston taustalla vaikuttavat myös FreeBuds 4:n päivitetty bassonparannusmoottori, bassoputki ja itsenäiseen äänionteloon suljettu emolevy. FreeBuds 4:n ilmatiiviys ja akustinen paine ovat kehittyneet merkittävästi Freebuds 3:sta, ja 15 % suurempi bassoputki mahdollistaa sekä ilman että kalvon intensiivisemmän resonoinnin.

Huawei FreeBuds 4 kuulokkeet pöydällä

Edeltäjämalliin verratessa Huawei on hionut FreeBuds 4:n kokoa 13 eri kohdasta, minkä ansiosta kuulokkeet ovat aiempaa kevyemmät. Yksi korvanappi painaa 4,1 grammaa. Lisäksi istuvuuden luvataan olevan entistä parempi.

Kuulokkeiden luvataan kestävän aktiivisen taustamelun kanssa 2,5 tuntia ja ilman sitä 4 tuntia. Latauskotelon ansiosta kokonaistoistoaika yltää jopa 22 tuntiin.

Huawei FreeBuds 4:n latauskotelo on vain 21,2 millimetrin paksuinen ja 38 gramman painoinen, joten se on 6,3 % edeltäjäänsä pienempi ja 20,8 % kevyempi. Näyttävästi muotoiltu, pyöreä kotelo viimeistelee yksinkertaisen mutta hienostuneen kokonaisuuden. Huawei FreeBuds 4:n värivaihtoehdot ovat valkoinen Ceramic White ja hopeinen Silver Frost.

FreeBuds 4 kuulokkeiden pyöreä latauskotelo hopeisesssa värissä

Liitettävyyden osalta FreeBuds 4 tukee kahden laitteen yhteyttä Android-, iOS- tai Windows-käyttöjärjestelmän laitteiden kanssa. Tämä antaa käyttäjille mahdollisuuden esimerkiksi nauttia suosikkimusiikistaan ilman, että yksikään tuleva puhelu jää huomaamatta. Kun puhelu tulee, musiikki tai video keskeytetään ja yhteys vaihtuu puheluun.


Lisäksi kuulokkeet tukevat Huawei AI Life -sovellukseen kuuluvaa Audio Connectivity Centre -keskusta. Tämän kautta on näkyvissä kymmenen viimeksi yhdistettyä laitetta, minkä ansiosta käyttäjä voi vaihtaa joustavasti eri laitteiden välillä vain yhdellä napautuksella.

Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT