AfterDawn: IT-alan uutiset
Osallistu Elisan arvontaan ja voita Xiaomi Mi Robot Vauum-Mop Pro -robotti-imuri!

Nokia-älytelevisiot ja Streaming Box-mediatoistin saapuvat myyntiin Suomessa

Kirjoittaja Petteri Pyyny @ 8.3.2021 15:08

Nokia-älytelevisiot ja Streaming Box-mediatoistin saapuvat myyntiin Suomessa Vanhempi polvi muistaa vielä sen, että Nokia oli aikoinaan myös televisiovalmistaja. Yhtiön televisioita löytyi suomalaisistakin kodeista vielä pitkälle 2000-luvulle tultaessa, vaikka Nokia luopuikin televisioiden valmistuksesta jo vuonna 1996.
Nyt Nokian televisiot tekevät kuitenkin paluun, kun Nokia on lisensoinut tuotemerkkinsä Itävallassa pääkonttoriaan pitävälle StreamViewille. Euroopan markkinoille Nokia-brändätyt TV-mallit saapuivat myyntiin ennen joulua 2020.

Nyt yritys on tiedottanut tuovansa televisiot myyntiin myös Suomessa. Televisiot tulevat myyntiin StreamView'n verkkokauppaan 15. maaliskuuta.

"Olen ylpeä ja innoissani, että voimme tarjota älykkäät Nokia-viihdelaitteet Suomessa, Nokian kotimaassa. Olemme ammentaneet puhdaslinjaisesta muotoilusta, laadusta sekä helppokäyttöisestä teknologiasta, joista brändi tunnetaan. Voimme nyt tarjota suomalaisille kuluttajille upeita tuotteita hyvään hintaan", toteaa StreamView'n operatiivinen johtaja Jari Eronen.

Suomessa televisiot saapuvat Elisan valikoimiin, josta niitä voi myös tilata jo ennakkoon.

"Pitkä yhteistyömme Nokian kanssa laajentuu nyt luontevasti TV-maailmaan. Olemme iloisia, että voimme tarjota ensimmäisenä Suomessa Nokia Android TV -malleja, jotka täydentävät hienosti älykkäiden televisioiden valikoimaamme. Suomalaiset panostavat tällä hetkellä paljon koteihinsa, ja erilaiset älykotiratkaisut kiinnostavat: muun muassa televisioita päivitetään älykkäämpiin versioihin nopealla tahdilla", kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Ville Valkama.

Nokia Smart TV 75 tuumainen


Televisioiden koot alkavat 32 tuumasta ja kalleimmassa mallissa kokoa onkin jo 75 tuuman verran. Käyttöjärjestelmänä kaikissa uusissa televisioissa on Googlen Android TV 9, joka tukee kaikkia tärkeimpiä suoratoistopalveluita, mm. Netflixiä, YouTubea ja Disney+:aa. Ainoastaan sarjan pienin, 32-tuumainen, on varustettu FullHD-tarkkuuden näyttöpaneelilla, kaikkien muiden mallien tukiessa suoraan 4K-tarkkuutta.



Nokia Smart TV tekniset tiedot


  • Näytön koko: 32 / 43 / 50 / 55 / 58 / 65 / 75 tuumaa
  • Käyttöjärjestelmä: Android TV 9
  • HDMI: 4kpl HDMI-sisääntuloja (32-tuumaisessa 3kpl)
  • Tarkkuus: 4K UHD (paitsi 32", jossa FullHD)
  • Verkko: Ethernet-liitin, 2,4GHz / 5 GHz WiFi
  • Muuta: Sisäänrakennettu Chromecast, Bluetooth-kaukosäädin
  • Hinta: Alkaen 369 eurosta, kallein malli 1399 euroa


Netflix ja kumppanit Nokian televisiossa
Kuva Nokian käyttöliittymästä


Nokia-älytelevisiot tulevat saataville Elisan ja Prisman verkkokauppojen valikoimaan. Toimitukset alkavat 15.3.2021.

Televisioiden lisäksi Suomen markkinoilla nähdään myös Android TV -käyttöjärjestelmään perustuva Nokia Streaming Box -mediatoistin, joka haastaa muun muassa Chromecastin sekä Xiaomi Mi TV Stickin.

Mediatoistimen avulla voi helposti muuttaa vanhemman television älytelevisioksi. Streaming Box -laitteessa on myös Chromecast-toiminto. Laitteen mukana toimitetaan myös kaukosäädin.

Streaming Box laitteessa on Wi-Fi ja Bluetooth, HDMI, digitaalinen ääniliitäntä, AV, USB-C- ja Ethernet-liitäntä, ja ne tukevat sekä Full HD- että UHD-televisioita. Yhdistämällä peliohjaimen Smart Televisioon tai Streaming Boxiin voit parantaa Android-pelien pelattavuutta.

Nokia Streaming Box 800 -mediatoistin kaukosäätimen kanssa
Nokia Streaming Box


Nokia Streaming Box 8000:ta myyvät Prisma (verkossa ja myymälöissä), Verkkokauppa.com, Kärkkäinen, Veikon Kone, Euronics ja valitut Citymarket-tavaratalot. Suositushinta on 99 euroa.

Alkuperäinen artikkeli julkaistu 25.11.2020. Muokattu 8.3.2021: televisiot myyntiin Suomessa.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto