AfterDawn logo

Terminator tekee paluun - Netflixille kokonainen sarja

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Arnold Schwarzeneggerin ikoninen Terminator -hahmo on tekemässä jälleen paluun. Tällä kertaa paluu ei tapahdu elokuvan muodossa, vaan Netflixille luodun TV-sarjan kautta.

Raaka-Arskaa ei kuitenkaan tulla sarjassa näkemään, vaan kyseessä on anime-sarja, jonka taustalla on anime-piireissä legendaariseksi muodostunut studio Production I.G.. Studio on tunnettu mm. Ghost in the Shell-tuotannoista ja useista muista anime-projekteista.

Netflix ei ole paljastanut sen kummemmin yksityiskohtia tulevan Terminator-sarjan käänteistä, aikataulusta tai oikeastaan mistään muustakaan. Sarjan taustalla oleva Mattson Tomlin kuitenkin kommentoi tulevaa Varietyn haastattelussa näin:

Olen otettu siitä, että Netflix ja Skydance ovat antaneet minulle mahdollisuuden lähestyä Terminatoria tavalla, joka rikkoo totuttuja ajattelutapoja, heiluttaa odotuksia ja jossa on todellista rohkeutta.

Netflix on panostanut animeen hiljattain erittäin paljon, joten Terminatorin tuominen animemuodossa palveluun on sinänsä looginen askel yhtiölle.

Alla vielä muistin virkistykseksi vuonna 1991 julkaistun ikonisen Terminator 2 -elokuvan traileri:


1 KOMMENTTI

T800 (vahvistamaton)1/1

Olen vissiin rikki, kun en pidä animen tyylistä ollenkaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT