AfterDawn logo

AfterDawnin joululahjaopas 2020: 42 ideaa eri hintaluokista

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Vuosi 2020 saadaan viimeinkin piakkoin päätökseen. Tätä ennen vietetään kuitenkin joulua, vaikka sen juhlistaminen saattaakin joillakin tapahtua hieman eri tavalla tilanteesta johtuen.

Mikäli joulua varten vielä pohdit, että mitähän sitä ostaisi, niin tässä meidän nostoja. Ideoita varten valintoja on tehty eri hintaluokista, joiden lisäksi muutamia erillisiä poimintoja löytyy puhelimista ja muista tuotteista.


Alle 50 euron ideat

Xiaomi Mi TV Stick -mediatoistin, hinta noin 40 euroa. Tämä pienikokoinen TV-tikku muuttaa vähemmän älykkään television monipuolisemmaksi sisällön kuluttamiseen tarkoitetuksi laitteeksi. Mi TV Stick käyttää Android TV -ohjelmistoa ja sen avulla voi katsella sisältöä lähteistä kuten YouTube, Netflix, HBO Nordic, Yle Areena sekä kuunnella musiikkia vaikkapa Spotifyn kautta. Lisää saa Google Play -sovelluskaupasta. Ohjaaminen tapahtuu mukana tulevalla kaukosäätimellä tai älypuhelimella. Lue: Xiaomi Mi TV Stick arvostelu.


Xiaomin Mi TV Stick Android tv tikku

Mi TV Stick

Chromecast, hinta 39 euroa. Vanha tuttu Chromecast on edelleenkin hyvä, vaihtoehto jos tätä ominaisuutta ei vielä omasta televisiosta löydy tai vanhempi älytelevisio ei enää pyöritä kaikkia suoratoistopalveluita.

Chromecast 3

Chromecast

Teline tai pidike älypuhelimelle/tabletille, esim. Desire 2, hinta 23 euroa. Tällä telineellä puhelimen tai tabletin saa esimerkiksi etätyötoimistolla parempaan asentoon, joten tärkeät puhelut tai ilmoitukset eivät jää huomaamatta. Toimii myös erittäin hyvin vaikkapa Netflixin sisällön kuluttamiseen, kun puhelinta ei tarvitse pitää kädessä.

Desire2 teline puhelimelle tai tabletille

Desire2 teline

Teline/jalusta kannettavalle tietokoneelle, esim. Satechi Aluminum Laptop Stand, hinta noin 40 euroa. Tällainen teline nostaa kannettavaa hieman ylöspäin pöydästä parantaen ergonomiaan. Lisäksi teline huolehtii paremmasta jäähdytyksestä koneen alla.

Alumiininen teline kannettavalle tietokoneelle

Satechi Aluminum Laptop Stand

Mophie 15W langaton latausalusta, hinta 49,95 euroa. Monet puhelimista tukevat langatonta latausta. Tämän latausalustan suurin mahdollinen latausteho on 15 W Qi-teknologiaa tukeville laitteille.


Mophien langaton latausalusta puhelimelle

Mophie 15W langaton latausalusta

Xiaomi Mi Band 5 -aktiivisuusranneke, hinta 49 euroa. Juuri alle 50 eurolla saa Xiaomilta kätevän aktiivisuusrannekkeen, jolla saa seurattua sykettä, aktiivisuutta, unta ja muuta. Pieni koko, mutta pitkä akunkesto.

Xiaomin edullinen Mi Band 5 aktiivisuusranneke

Xiaomi Mi Band 5

Razer Viper Mini -pelihiiri, hinta noin 50 euroa. Pienempää, mutta laadukasta pelihiirtä kaipaavalle Viper Mini on pätevä vaihtoehto. Kestävä rakenne, laadukkaat painikkeet ja PTFE-tassut. Plussana tietenkin Razerin Chroma -valaistus.

Pienikokoinen Viper mini pelihiiri

Razer Viper Mini

JBL Go 3 -Bluetooth-kaiutin, hinta 39 euroa. Tämä ei ole voimakkain tai äänekkäin kannettava kaiutin, mutta se on kooltaan pieni sekä helposti kuljetettavissa. Kestää myös vettä.

JBL Go 3 on pienikokoinen kannettava kaiutin

JBL Go 3

PlayStation Icons -valo, hinta 30 - 40 euroa. PlayStation-symbolit valona. Oiva, edullinen lahja PlayStation -fanille.

PlayStation symbolit valoina

PlayStation Icons -valo


Alle 100 euron ideat

Logitech MX Anywhere 3 -hiiri, hinta noin 99 euroa. Käteensopiva, pienikokoinen langaton hiiri työntekoon. Tämä kuvaa MX Anywhere -hiirtä aika hyvin. Toimii käytännössä kaikenlaisilla alustoilla sensorin ja pohjassa olevien tassujen avulla. Hyvät painikkeet ja laadukas akunkesto.

Pienikokoinen MX Anywhere 3 hiiri työntekoon

Logitech MX Anywhere 3

Glorious PC Gaming Race Model O Wireless -pelihiiri, hinta 90 euroa. Erittäin laadukas ja tarkka langaton pelihiiri. Ongelmana tässä kohtaa heikko saatavuus.

Model O langaton pelihiiri

Glorious PC Gaming Race Model O Wireless

Glorious PC Gaming Race Model O -pelihiiri, hinta 59 euroa. Langallinen versio edellä mainitusta pelihiirestä. Samalla myöskin edullisempi ja saatavuus on parempi.

Model O pelihiiri langallisena

Glorious PC Gaming Race Model O

Keychron K6 Wireless RGB Gateron Red -langaton näppäimistö, hinta 90 euroa. 65%-kokoluokan langaton näppäimistö, joka on varustettu mekaanisilla Gateron Red -kytkimillä.

langaton keychron k6 mekaaninen näppäimistö

Keychron K6 Wireless RGB Gateron Red


Logitech G413 -mekaaninen näppäimistö, hinta 80 euroa. Täysikokoinen mekaaninen näppäimistö Romer G -kytkimillä.

Logitech g413 mekaaninen näppäimistö

Logitech G413

JBL Flip 5 -Bluetooth-kaiutin, hinta 79 euroa. JBL:tä löytyy useita kannettavia kaiuttimia. Yksi niistä on Flip 5. Tämä tarjoaa hintaansa nähden hyvää ääntä vedenkestävässä rakenteessa.

JBL Flip 5 kaiutin punaisessa värissä

JBL Flip 5

Mophie Powerstation XXL PD varavirtalähde 20000mAh, hinta 60 euroa. Jos tarvitse laitteellesi lisää virtaa, se hoituu tällä. USB-C ja 2x USB-A -liitäntää. USB-C-liitin tukee 18 W Power Delivery -teknologiaa.

Mophien 20000 mah varavirtalähde

Mophie Powerstation XXL PD varavirtalähde 20000mAh

OnePlus Warp Charge 30 Wireless Charger -langaton laturi, hinta 69 euroa. OnePlus 8 Pro -puhelimen kaveriksi tehokas langaton laturi. Sopii toki muiden langatonta latausta tukevien puhelimien lataamiseen, mutta hitaammin.

OnePlussan langaton laturi

OnePlus Warp Charge 30 Wireless Charger

Blue Microphones Snowball -mikrofoni, hinta 66,90 euroa. Laadukkaiden mikrofonien valikoima on tässä hintaluokassa vähäinen, mutta joukosta voidaan nostaa esille Snowball -mikki. Hyvä valinta esimerkiksi podcastien tekemiseen edullisella hinnalla.


Blue Snowball mikrofoni mustana

Blue Microphones Snowball

Razer Seiren Mini -mikrofoni, hinta 65 euroa. Toinen vaihtoehto löytyy Razerilta. Tämä mikrofoni on hyvä valinta pelaajille ja esimerkiksi aloitteleville striimaajille.

Seiren mini mikrofoni

Razer Seiren Mini

Alle 200 euron ideat

Polar Unite -urheilukello, hinta 129 euroa. Perushyvä kello aktiivisuudesta ja urheilusta kiinnostuneelle. Tämä kello ei sisällä omaa GPS-yhteyttä, joten ei paras vaihtoehto juoksijalle. Lue: Polar Unite arvostelu.

Polar unite eri väreissä

Polar Unite

Polar Ignite -urheilukello, hinta 189 euroa. Pitkälti sama kello kuin Unite -kello, mutta sisältää myös GPS-yhteyden, jos tämä on tärkeä.

Polar ignite urheilukello mustassa värissä

Polar Ignite

Sony WF-SP800N -urheilukuulokkeet, hinta 129 euroa. Alkuperäisesti kesän aikana 199 eurolla myyntiin saapuneet WF-SP800N -kuulokkeet ovat pudonneet noin 129 euron tasolle, joka on hyvä hinta. Rakenteeltaan IP55-luokituksen omaavat kuulokkeet sopivat hyvin liikkuvalle henkilölle. Pysyvät hyvin korvissa ja äänikin on laadukas. Lue: Sony WF-SP800N arvostelu.


Sony WF-SP800N kuulokkeet mustassa värissä

Sony WF-SP800N

Sony WF-1000XM3 -täysin langattomat kuulokkeet, hinta 179 euroa. Laadukasta melunvaimennusta täysin langattomien nappikuulokkeiden muodossa.

WF-1000XM3 täysin langattomat kuulokkeet

Sony WF-1000XM3

Samsung Galaxy Buds+ -täysin langattomat kuulokkeet, hinta 120 euroa. Hyvä ääni, pysyvät hyvin korvissa, pitkä akunkesto sekä langatonta latausta tukeva kotelo.

Buds Plus kuulokkeet kotelon kanssa

Samsung Galaxy Buds+

HyperX Alloy Origins -näppäimistö, hinta 119 euroa. HyperX Red -kytkimillä varustettu täysikokoinen näppäimistö. Näppäimistössä myös RGB-valaistus ja irrotettava USB-C -liitäntä.

HyperX alloy origin näppäimistö

HyperX Alloy Origins

Lenovo Tab M10 Plus ZA5T 128GB -tabletti, hinta 199 euroa. Android-tabletteja yleensä ei juurikaan suositella, mutta jos sellaista kuitenkin etsii tämä Lenovo hoitaa asian kohtuullisesti. Sopii etenkin YouTuben, Netflixin, Twitchin sekä muiden videopalveluiden käyttöön. Tallennustilaa mukavat 128 gigatavua.

Lenovon tab m10 tabletti

Lenovo Tab M10 Plus


Puhelimet ja kellot

Poco X3 NFC, hinta 269 euroa. Tämä Poco-puhelin tarjoaa erittäin hyvää vastinetta rahalle. Ominaisuuksien listalla on muun muassa iso näyttö, joka toimii sulavalla 120 hertsin virkistystaajuudella, riittävästi suorituskykyä, mukava määrä tallennustilaa, stereokaiuttimet sekä pätevät kamerat.

Poco X3 nfc puhelin

Poco X3 NFC

OnePlus Nord, hinta 399 euroa. Yksi tämän vuoden parhaista puhelimista hinta-laatusuhteeltaan. Tehoa on riittävästi, kameratkin ovat hyvällä tasolla ja suorituskykyä riittää 5G-yhteyksien muodossa. Lue: OnePlus Nord arvostelu.

OnePlus Nord edestä

OnePlus Nord

Motorola Moto G 5G Plus 128 GB, hinta 429 euroa. Pätevä vaihtoehto Motorolalta keskihintaluokassa. Hyvä ja sulava näyttö, tehoa riittää ja 5G-yhteydet löytyvät. Kuvaaminen onnistuu takakameroilla oikein hyvin ja edestäkin löytyy peräti kaksi kameraa selfieiden kuvaamiseen. Lue: Motorola Moto G 5G Plus arvostelu.

Moto G 5G Plus edestä ja takaa

Motorola Moto G 5G Plus

Sony Xperia 5 II, hinta 699 euroa. Pienempää Android-puhelinta kaipaavalla tämä Sonyn puhelin on hyvä vaihtoehto. Huikean hyvät kamerat, erinomainen suorituskyky ja nopea näyttö. Lue: Sony Xperia 5 II arvostelu.


Sony Xperia 5 II kamerat

Sony Xperia 5 II

Samsung Galaxy S20 FE 5G, hinta 779 euroa. Erittäin laadukas sekä nopea AMOLED -näyttö, iso akku, jota voi ladata langallisesti tai langattomasti, laadukas kamerajärjestelmä sekä pitkä päivitystuki Samsungin toimesta.

Galaxy S20 Fe eri väreissä

Samsung Galaxy S20 FE 5G

Huawei Watch GT2 Pro -älykello, hinta 299 euroa. Erittäin laadukas ja tyylikäs älykello Huaweilta. Laadukas AMOLED-näyttö sekä pitkä akunkesto. Myös erilaiset aktiivisuuden seurannat onnistuvat.

Watch GT2 Pro harmaassa värissä

Huawei Watch GT2 Pro

Huawei Watch GT2 -älykello, hinta 199 euroa. Myös pätevä vaihtoehto. Sisältää lähes samat ominaisuudet kuin Pro-versio, mutta käytetyt materiaalit eroavat.

Watch GT2 hopeassa värissä

Huawei Watch GT2

Apple Watch SE, hinta 309 euroa tai enemmän. Applen tuorein älykello. Hieman karsitumpi versio Series 6 -mallistosta, mutta ei kuitenkaan niin paljoa. Hyvä ostos iPhonen kumppaniksi.

Apple Watch se älykello

Apple Watch SE


Kuulokkeet

Sony WH-1000XM4 -vastamelukuulokkeet, hinta noin 360 euroa. Paras vaihtoehto parasta kaipaavalle. Erittäin laadukas melunpoisto ja muutenkin laadukas ääni. Uutena ominaisuutena nämä tuovat mahdollisuuden useaan laitteeseen yhdistämisen. Lue: Sony WH-1000XM4 arvostelu.

Sony WH-1000XM4 kuulokkeet kotelon kanssa

Sony WH-1000XM4

Edeltäjämalli eli WH-1000XM3 -kuulokkeet myös erittäin hyvä vaihtoehto ja myös edullisemmat. Näitä on myyty jopa alle 200 euron mutta yleensä ovat myynnissä jonkin verran yli tämän.

WH-1000XM3

Sony WH-1000XM3

Logitech G Pro X Lightspeed -pelikuulokkeet, hinta 199 euroa. Langattomia pelikuulokkeita kaipaaville löytyy useita vaihtoehtoja. Näistä esille voidaan nostaa Logitechin langattomat kuulokkeet, jotka tarjoavat erittäin hyvää ääntä sekä äänen muokkausominaisuuksia.

Logitech G Pro X Lightspeed

Logitech G Pro X Lightspeed

SteelSeries Arctis 9 -pelikuulokkeet, hinta 199 euroa. Langattomista pelikuulokkeista löytyy myös SteelSeriesiltä hyvä vaihtoehto. Nämä toimivat yhteen PC:n ja PS4 -konsolin kanssa. Laatu on loistavalla tasolla ja äänenlaatu on odotettavan hyvällä tasolla. Lue: SteelSeries Arctis 9 -pelikuulokkeet arvostelu.


Arctis 9 pelikuulokkeet pohjasta

SteelSeries Arctis 9

Razer Blackshark V2 X -pelikuulokkeet, hinta 40 euroa. Edullisempia pelikuulokkeita kaipaaville mahtava vaihtoehto on Razerin uudet Blackshark V2 X -pelikuulokkeet, joita myydään tällä hetkellä vain 40 eurolla (normaalisti 80 euroa). Hintaansa nähden myös mikrofoni on hyvä.

Blackshark V2 X pelikuulokkeet

Razer Blackshark V2 X

Konsolit

Nintendo Switch Lite, hinta 209 euroa. Käteensopiva ja kevyt Lite-versio edullisempi versio normaalista Switch -konsolista, mutta Lite-versiota ei voi kiinnittää televisioon.

Nintendo Switch lite edestä

Nintendo Switch Lite

Robotti-imurit

Xiaomi Mi Robot Vacuum Mop Pro, hinta 279 euroa. Tämä tuote on meillä parhaillaan testissä ja on vaikuttanut ainakin parin ensimmäisen viikon kokeilujen perusteella mukiinmenevältä robotti-imurilta hintaluokassaan. Tällä tarjoushinnalla ehdottomasti kannattaa harkita pukinkontin täytteeksi.

Xiaomin Vacuum mop pro

Xiaomi Mi Robot Vacuum Mop Pro

iRobot Roomba i7, hinta 499 euroa. Koko perheen lahjaksi taas suosittelemme vilkaisemaan parhaiden robotti-imuriemme listan tarkempaa valintaa ajatellen, mutta yleisesti ottaen suosittelemme Roomba i7 -mallia. Sen kanssa ei ainakaan voi pahasti väärin valita.

roomba i7

iRobot Roomba i7

Lisää ideoita saat katsomalla meidän kaikki arvostelut täältä.

Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT