AfterDawn logo

Spotify paljasti Suomen ja maailman suosituimmat biisit, artistit ja podcastit

Matti Robinson Matti Robinson

Spotify on ryhtynyt julkaisemaan perinteisiä loppuvuoden tilastoja, joista kenties mielenkiintoisimmat ovat Wrapped-koosteessa listatut henkilökohtaiset suosikit.

Tämän lisäksi maailman suosituin musiikin suoratoistopalvelu on listannut myös maiden ja koko maapallon suosituimpia artisteja ja kappaleita tältä vuodelta. Suomessa suosituimpien artistien kärkeä pitivät suomalaiset artistit ja erityisesti rap-muusikot.

Ykköspaikka meni JVG:lle ja koko top-5 oli rap-artistien täyttämä. Ainoastaan Eninem kolmannella sijalla pääsi kansainvälisenä artistina kärkiviisikkoon. JVG, Eminem ja Cheek olivat kaikki kolmen kärjessä myös viime vuonna, kun Spotify paljasti edellisen vuosikymmenen suosituimmat artistit Suomessa ja suomalaisartistit olivat kärjessä mm. vuoden 2015 tilastoissa.


Biisien listalla ykköspaikka meni suomalaisartisti Williamin Penelope-biisille (ft. Clever). Listalta löytyi kaikkiaan kolme Behmin biisiä (Hei rakas, Frida ja Tivolit).

Suomen biisilistalla kakkosena ollut The Weekndin Blinding Lights oli maailman striimatuin biisi. Sitä kuunneltiin liki 1,6 miljardia kertaa. Bad Bunny oli puolestaan maailman striimatuin artisti yli 8,3 miljardilla striimillä ja artistin YHLQMDLG-albumi oli maailman striimatuin albumi. Naisartistien kärkipaikka meni Billie Eilishille ennen Taylor Swiftiä ja Ariana Grandea.

Podcasteistä maailman suosituin oli Spotify-yksinoikeuden syksyllä myynyt Joe Rogan Experience.

Tässä kaikki Suomen ja maailman suosituimpien Top 5 -listat.

Suomen suosituimmat artistit

  1. JVG
  2. Pyhimys
  3. Eminem
  4. Cheek
  5. Gettomasa
  6. Behm
  7. Juice WRLD
  8. The Weeknd
  9. Elastinen
  10. Billie Eilish


Suomen suosituimmat kappaleet

  1. William - Penelope (ft. Clever)
  2. The Weeknd - Blinding Lights
  3. Behm - Hei rakas
  4. Elastinen, Jenni Vartiainen - Epäröimättä hetkeekään
  5. Arttu Wiskari, Leavings-orkesteri - Tässäkö tää oli
  6. Behm - Frida
  7. Behm - Tivolit
  8. Imanbek, Saint Jhn - Roses (Imanbek Remix)
  9. DaBaby, Roddy Ricch - Rockstar
  10. Roddy Ricch - The Box


Maailman suosituimmat artistit

  1. Bad Bunny
  2. Drake
  3. J Balvin
  4. Juice WRLD
  5. The Weeknd


Suomen suosituimmat naisartistit

  1. Billie Eilish
  2. Taylor Swift
  3. Ariana Grande
  4. Dua Lipa
  5. Halsey


Maailman suosituimmat albumit

  1. YHLQMDLG, Bad Bunny
  2. After Hours, The Weeknd
  3. Hollywood's Bleeding, Post Malone
  4. Fine Line, Harry Styles
  5. Future Nostalgia, Dua Lipa


Maailman suosituimmat kappaleet

  1. "Blinding Lights", The Weeknd
  2. "Dance Monkey", Tones And I
  3. "The Box", Roddy Ricch
  4. "Roses – Imanbek Remix", Imanbek and SAINt JHN
  5. "Don't Start Now", Dua Lipa


Maailman suosituimmat podcastit

  1. The Joe Rogan Experience
  2. TED Talks Daily
  3. The Daily
  4. The Michelle Obama Podcast
  5. Call Her Daddy

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT