Apple kehittää hakukonetta korvatakseen Googlen

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 28.10.2020 19:00

Apple kehittää hakukonetta korvatakseen Googlen Apple on vuosien mittaan pyrkinyt luomaan yhä vahvempaa aidattua puutarhaan, jonka pelisäännöt luodaan yksin Cupertinossa. Tähän tavoitteeseen pääsee parhaiten, kun niin laiteteknologiat kuin palvelut omistaa itse.
Laitepuolella on tapahtunut vuosien aikana isoja harppauksia ja Apple on ottanut itselleen mm. piirisuunnittelun ja modeemibisneksen. Palveluissa Apple tarjoaa myös lähes kaiken tarvittavan, joista viimeisimpinä mm. Apple TV+ ja Apple Arcade.

Nyt Financial Timesin raportin mukaan Apple hamuilee jo Googlen korvaajaa heidän ydinbisneksessään eli hakukoneissa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Apple erityisesti haluaisi hakukonebisnekseen, vaan voi olla pakon sanelema.

Google maksaa Applelle vuosittain jopa kymmenen miljardia saadakseen olla oletushakukone Applen laitteissa, mutta tämä diili ei välttämättä kestä enää kauaa. Yhdysvaltain hallituksen kilpailulait voivat pian estää moisen toiminnan, jolloin Applella olisi syytä löytää yhtiötä tyydyttävä uusi ratkaisu.



Applella on ollut jo vuosia käytössä Applebot, joka haravoi internetiä, ja raporttien mukaan sen aktiivisuus on lisääntynyt viimeaikoina.

Hakukone on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää verkkosivujen tallentamista. Apple on toki palkannut osaajia mm. Googlelta, mutta Googlen kaltaisen hakukoneen luontiin on vaikea uskoa, vaikka Applella toki riittää varoja.

Apple tuskin siirtyy mainosbisnekseen, joka on Googlen hakukoneen pääasiallinen rahasampo. Applella on täysin erilaiset prioriteetit, eivätkä he – tai varsinkaan kuluttajat – varmasti halua maksullisten palveluiden lisäksi myydä tietoja mainostajille.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto