AfterDawn logo

K-ryhmä kehittää Ravintovalinnat-ominaisuutta K-Ostokset -palveluun - kertoo kuinka paljon ostat esimerkiksi lihaa ja sokeria

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

K-ryhmä kertoo rakentavansa uudenlaista Ravintovalinnat-ominaisuutta, joka saapuu syksyn aikana K-Ostokset -palveluun. Uuden ominaisuuden avulla asiakkaat voivat seurata esimerkiksi sokerin, suolan, kasvisten ja punaisen lihan kulutusta sekä verrata tietoja kansallisiin ravitsemussuosituksiin.

Jo ennestään K-Ostokset osaa kertoa ruokaostosten kotimaisuudesta sekä hiilijalanjäljestä.

"Haluamme tarjota keräämämme asiakaskohtaisen ostotiedon pohjalta hyödyllisiä palveluja asiakkaillemme. Ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvä datapohjainen näkymä on ominaisuus, jota asiakkaat ovat toivoneet K-Ostoksiin heti palvelun julkaisusta lähtien. Asiakkaat ovat olleet tiiviisti mukana Ravintovalintojen kehitystyössä", K-ryhmän analytiikasta, datasta ja kanta-asiakkuuksista vastaava johtaja Minna Vakkilainen kertoo.


Palvelussa asiakas voi vaikkapa asettaa tavoitteeksi suolan vähentämisen, jolloin asiakas näkee palvelusta tietoa omasta suolan kulutuksesta. Palvelu pystyy kertomaan tietoja kuluneen vuoden ajalta. Tuotteiden ravintoarvoja koskevat tiedot tulevat palveluun pääosin kansallisen tuotetietopankin kautta.

Vastaavanlaista automaattista ravitsemussovellusta ei ole vielä saatavilla muualla Pohjoismaissa.

"Pohjoismaissa ei ole vastaavia ravitsemussovelluksia, joihin tiedot ostetuista tuotteista tulisivat automaattisesti – asiakkaan on aiemmin täytynyt erikseen skannata tai syöttää kulutetun tuotteen tiedot. Palvelumme on myös koko maailman tasolla harvinaislaatuinen. Toiminta perustuu asiakkaan Plussa-kortin ostodataan ja tuotetietoihin. Pyrimme koko ajan kehittämään tuotetietojen kattavuutta", Vakkilainen kertoo.

K-Ostokset on datapohjainen palvelu, joka näyttää Plussa-asiakkaille heidän K-ruokakaupoista tekemänsä ostokset ja auttaa tekemään tietoisempia valintoja. Palvelu toimii selaimella ja K-Ruoka -mobiilisovelluksella.

Lisätietoa K-Ostokset -palvelusta saa täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT