AfterDawn logo

Trump antoi TikTokille armonaikaa – Microsoft havittelee isompaa yrityskauppaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Ohjelmistojätti Microsoftin kerrotaan havittelevan musiikkipalvelu TikTokin Yhdysvaltojen toimintoja itselleen, mutta kiikarissa voi olla vieläkin suurempi kauppa. Financial Timesin mukaan Microsoft pohtii mahdollisuutta ostaa kaikki TikTokin kansainväliset toiminnot.

Mikäli Financial Timesin tiedot pitävät paikkansa, siirtyisi TikTokin kaikki toiminnot Microsoftille ja ByteDancelle jäisi Kiinassa toimiva vastaava Douyin-palvelu. Business Insiderin lähteet kertovat kuitenkin, että Microsoft ei olisi laajentamassa yrityskauppkeskusteluita. Microsoft myönsi jo aiemmin, että se keskusteli TikTokin Yhdysvaltojen, Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin toimintojen ostamisesta.

Ongelmalliseksi kaupan tekee se, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ottanut TikTokin kiikariinsa. Hän haluaisi kieltää palvelun kokonaan Yhdysvalloissa, koska Kiina voisi levittää sen kautta omaa propagandaa Yhdysvaltoihin. Trump kertoo suhtautuvansa Microsoftin aikeisiin positiivisesti, mutta haluaa liittovaltion saavan kauppasummasta huomattavan osuuden, koska vain sen avustuksella koko kauppa voi olla mahdollinen. Trump on luvannut odottaa syyskuun 15. päivään asti TikTokin kieltämisen kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT