AfterDawn logo

TikTokille voi löytyä uusi yllättävä omistaja – Microsoft osoittanut kiinnostusta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sosiaalisen median kuumimmaksi sovellukseksi rakettimaisesti noussut TikTok on kohdannut poliittisia ongelmia, sillä Yhdysvaltoja harmittaa sovelluksen omistavan ByteDancen kiinalaistaustaisuus. Presidentti Donald Trump olisi jopa valmis kieltämään TikTokin Yhdysvalloissa.

Tähän suurvaltapolitiikan muodostamaan voisi löytyä nopeasti yllättävä ratkaisu: Microsoft on osoittanut olevansa kiinnostunut ostamaan TikTokin itselleen. Alustavia keskusteluita yrityskaupasta on jo käyty, mutta mitään lopullista päätöstä suuntaan tai toiseen ei ole tehty. Microsoftin suunnitelmista uutisoi The New York Times. Toinen vaihtoehto voisi olla enemmistöosuuden myyminen ByteDancesta jollekin pääomasijoittajalle, jolla ei ole kytköksiä Kiinaan.

TikTok julkaistiin alun perin Kiinassa vuonna 2016, mutta varsinainen maailmanlaajuinen leviäminen alkoi vasta kun ByteDance osti musical.ly-musiikkipalvelun ja integroi sen osaksi TikTokia.


Microsoft ei kommentoinut The New York Timesin tietoja. Lehti ei kertonut jutussaan myöskään sitä, että kuinka arvokkaaksi palveluksi TikTok on arvioitu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT