AfterDawn logo

Spotifyyn uusi ominaisuus: kuuntele samaa musiikkia kaverin kanssa etänä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Spotify testaa parhaillaan uudenlaista ominaisuutta, jolla samaa musiikkikappaletta tai podcastia voi kuunnella samaan aikaan etänä omilta laitteiltaan.

Spotify julkaisi toukokuussa Group Session -nimisen ominaisuuden, jolla kuka tahansa samassa paikassa oleva Premium-käyttäjä voi lisätä seuraavaksi soivaksi kappaleeksi haluamansa kappaleen.

Nyt Group Session saa uudenlaisen lisäyksen, jolla kahdesta viiteen Premium-tilin omistavaa voi kuunnella omilla laitteilla samaan aikaan samaa kappaletta paikasta tai etäisyydestä riippumatta. Lisäksi kuka tahansa ryhmän jäsenistä voi pysäyttää toiston, vaihtaa kappaleen ja lisätä uusia kappaleita jonoon.

Ominaisuuteen pääsee käsiksi avaamalla Spotifyn ja aloittamalla kappaleen toiston, jonka jälkeen vasemman alareunan valikosta pääsee valitsemaan "Group Session" -ominaisuuden ja jakamalla linkin viestintäsovelluksessa tai sosiaalisessa mediassa. Group Session on vielä betavaiheessa, joten kaikille ominaisuus ei välttämättä ole vielä saatavilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT