AfterDawn logo

Microsoft sulkee Mixerin ja aloittaa yhteistyön Facebook Gaming -palvelun kanssa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Microsoftin omistama videopelien suoratoistopalvelu Mixer kertoi blogikirjoituksessa palvelun tulevaisuudesta. Päätöksenä on sulkea palvelu ja tehdä yhteistyötä Facebook Gaming -suoratoistopalvelun kanssa.

Striimaaminen on isoa bisnestä ja kilpailu tällä alalla on kovaa. Markkinajohtaja tällä hetkellä on Amazonin omistama Twitch, jonka kasvu on jatkunut hurjana tämän vuoden aikana. Twitchin suurimpiin haastajiin lukeutuvat Mixer sekä Facebookin Facebook Gaming. Nämä kaksi palvelua kuitenkin totesivat, että haaste on liian suuri yksinään saada saavutettua isoa markkinaosuutta nopeasti, joten kahden palvelun resurssit laitetaan yhteen.

Mixer siis suljetaan 22. heinäkuuta, jonka jälkeen liikenne ohjataan osoitteeseen facebook.com/gaming.


Nyt suljettava Mixer tunnettiin alun perin Beam -nimellä, mutta Microsoftin ostaessa palvelun vuonna 2016 se sai uuden nimen. Alusta alkaen Mixer oli pahasti jäljessä kilpailussa, joten Microsoft joutui käyttämään miljoonia yrittäessään kasvattaa palvelua merkittäväksi. Rahaa käytettiin muun muassa suosittujen striimaajien, kuten Ninjan ja Shroudin, ostamiseen Twitchistä, jotta palveluun saataisiin uusia käyttäjiä.

Vaikkakin tämän yhteistyön myötä Mixerin striimaajien on helppo liittyä Facebook Gamingin puolelle, heidän ei ole pakko siirtyä. Tämä koskee myös Ninjaa ja Shroudia, joten he voivat halutessaan taas siirtyä Twitchin pariin.

Facebookin ja Microsoftin yhteistyön myötä Project xCloud -pilvipelipalvelu tuodaan myös Facebook Gaming -palveluun. Microsoft aikoo julkaista xCloudin laajemmin myöhemmin tänä vuonna, mutta vielä ei tiedetä milloin palvelua ilmestyy Facebookin puolelle. Lisäksi muitakin Xboxin tuotteita, kuten Xbox Game Pass, nähdään Facebookin puolella ja todennäköisesti Facebook Gaming on osa tulevan Xboxin ohjelmistoa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT