AfterDawn logo

Twitchillä hurja kasvu: palveluun 3,5 miljoonaa uutta striimaajaa tämän vuoden aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Lähinnä tietokone- ja konsolipelien reaaliaikaiseen suoratoistoon, eli striimaukseen, tarkoitettu Twitch on saanut peräti 3,5 miljoonaa uutta striimaajaa vuoden 2020 aikana, kertoo finbold.com -sivusto.

Suurta kasvua on edistänyt koronavirus, jonka aikana monet ovat päättäneet käyttää lisääntyneen vapaa-ajan striimauksen parissa. Finbold.comin datan mukaan tammikuu - toukokuu 2020 aikana palveluun on ilmestynyt 3,5 miljoonaa uutta striimaajaa, mikä on 87 prosentia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tammikuussa 2020 aktiivisia striimaajia palvelussa oli 3,94 miljoonaa, joka hieman laski helmikuun aikana. Suurta kasvua nähtiin maaliskuun aikana, jolloin palvelussa oli 5,08 miljoonaa striimaajaa. Huhtikuussa luku oli 7,21 miljoonaa ja toukokuussa 7,4 miljoonaa striimaajaa.

7,4 miljoonaa on myös Twitchin tämän hetken ennätys. Aiempi ennätys on vuoden 2019 tammikuulta, jolloin striimaajia oli 4,54 miljoonaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT