Päivitys tuo vihdoin Windowsille mahdollisuuden uudelleenasennukseen pilvestä

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 28.5.2020 18:07 Kommentteja (2)

Päivitys tuo vihdoin Windowsille mahdollisuuden uudelleenasennukseen pilvestä Monet asiat eivät ole pitäneet paikkansa yhtä pitkään kuin se fakta, että Windowsin uudelleenasennus on tuskaista. Toki vuosien saatossa härdellistä on tullut hieman kesympi operaatio, mutta siinä on edelleenkin parannettavaa.
Nyt Microsoft on julkaissut päivityksen, joka tuo Windows 10:lle odotetun ominaisuuden. Windows 10:n toukokuun päivitys, joka on juuri julkaistu, tuo mukanaan uudelleen asentamisen suoraan pilvestä.

Microsoft on kiusoitellut idealla jo jonkin aikaa, mutta nyt ominaisuus tuodaan virallisesti Windowsiin ja kaikkien käytettäväksi.

Luonnollisesti pilvestä resetointi vaatii internet-yhteyden, ja suotavaa on, ettei se ole aivan hitaimmasta päästä, koska dataa ladataan gigatavukaupalla.

Pilviresetoinnin lisäksi päivitys tuo mukanaan toki myös paljon muita uudistuksia. Niistä erityisesti kehittäjille on suunnattu uusi WSL 2 -järjestelmä, mutta muitakin ilahduttanee mm. parempi Windows Hello -kirjautuminen, DirectX 12 Ultimate -pelituki sekä Microsoft Edge -parannukset.



Lisäksi Cortana on oppinut käsittelemään kysymyksiä myös tekstimuodossa, WiFi-tuki on kasvanut ja tietoturvaa on jälleen parannettu.

Windows 10 v2004 on jo lähtenyt virallisesti jakeluun, mutta sen saapumisessa laitteeseesi saattaa kestää päiviä tai pari viikkoakin.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

129.5.2020 23:08

Toimiiko tuo ainoastaan kiinteällä yhteydellä? Mobiili datalla estetty, kuten MS tuotteet aiemmin?

230.5.2020 15:25
Hihiyhteys
Vahvistamaton

Lainaus:
WiFi-tuki on kasvanut

Jokohan ne on korjanneet yhdistämisongelmat? Tilapalkista käytettävä selaus ja yhdistämispalkki on käytännössä käyttökelvoton, jos pitää vaihdella yhteyttä.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

TikTok hakee apua oikeudesta – Haluaa estää Trumpin määräyksen TikTok hakee apua oikeudesta – Haluaa estää Trumpin määräyksen (24.9.2020 06:01)
Lyhyiden musiikkivideopätkien jakamiseen tarkoitettu TikTok voi vaikuttaa harmittomalta sovellukselta, mutta jostain syystä sen ympärillä käydään suurvaltapoliittista peliä. Yhdysvaltojen presidentti ....
Samsung esitteli uuden Galaxy S20 -variantin: Tässä on Galaxy S20 FE Samsung esitteli uuden Galaxy S20 -variantin: Tässä on Galaxy S20 FE (23.9.2020 18:24)
Samsung on tänään julkistanut uuden version suosittuun Galaxy S -mallistoon. Kyseessä on tämänvuotisen Galaxy S20 -mallisarjan jatko, jolla Samsung pyrkii tuomaan huippulaitteiden ominaisuuksia ....
Päivän diili: Dellin 24-tuumainen näyttö nyt alle 70 euroa Päivän diili: Dellin 24-tuumainen näyttö nyt alle 70 euroa (23.9.2020 18:08)
Tämän päivän diiliksi olemme valinneet PC-näytön, joka ei välttämättä ominaisuuksillaan hurmaa, mutta hinnallaan sitäkin enemmän. Kyseessä on Dell SE2416H, joka on tietokonevalmistajan 24-tuumainen ....
Tesla paljasti ihmeakkunsa – Sähköautojen hintoihin tulossa roima pudotus Tesla paljasti ihmeakkunsa – Sähköautojen hintoihin tulossa roima pudotus (23.9.2020 06:03)
Teslan eilen järjestämässä tiedotustilaisuudessa ei luvattu odotetun miljoonan mailin akun tulevan markkinoille, mutta sen sijaan yhtiö ilmoitti kehittäneensä uuden akkuteknologian, jonka se ....
HMD Global esitteli langattomat Nokia Earbuds Lite -kuulokkeet ja matkakaiuttimen HMD Global esitteli langattomat Nokia Earbuds Lite -kuulokkeet ja matkakaiuttimen (22.9.2020 20:35)
Nokia-brändille mobiililaitteita ja muita teknologiatuotteita kehittävä HMD Global on esitellyt tänään kaksi uutta älypuhelinta. Näiden älypuhelimien lisäksi heillä oli esitellä myös lisälaitteita. ....

Uutisarkisto