Apple osti 100 miljoonalla VR-esitysoikeuksia – AR-lasit tulossa parin vuoden päästä?

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 15.5.2020 06:29

Apple osti 100 miljoonalla VR-esitysoikeuksia – AR-lasit tulossa parin vuoden päästä? Koronavirus on aiheuttanut markkinoilla paljon epävarmuutta, mutta se ei ole vaikuttanut Applen suunnitelmiin ostaa NextVR-kasvuyhtiö. Alun perin huhtikuussa raportoitu 100 miljoonan dollarin kauppa on nyt maalissa, sillä NextVR on ilmoittanut etenevänsä tästä edes uuteen suuntaan.
Apple kommentoi kauppaa tavanomaisella ympäripyöreällä lauseella, että yhtiö ostaa aina silloin tällöin itseään pienempiä yhtiöitä. Yhtiö ei siis kiellä kauppaa, vaikka se hyvin voisi jos kauppa ei ole toteutunut tai ei olisi näköpiirissä.

Nimensä mukaisesti NextVR on erikoistunut VR-sisältöjen esittämiseen. Yhtiöllä on esimerkiksi esitysoikeudet National Basketball Associationin kanssa koripallo-otteluiden esittämiseen. Yhtiöllä on myös kokemusta tapahtumien live-VR-esityksistä. Nämä seikat painoivat todennäköisesti vaakakupissa, kun Apple pohti ostopäätöstä. Huhujen mukaan Apple kehittäisi omia AR-laseja, joiden lanseerauksessa olisi hyötyä kattavasta sisältötarjonnasta.



Analyytikko Ming-Chi Kuo arvioi, että Apple julkaisee AR-lasinsa aikaisintaan vuonna 2022.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto