AfterDawn logo

PlayStation 5:stä tulossa kallis – Sony odottaa myynnin olevan heikompaa kuin PS4:llä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Käynnissä olevasta koronavirusepidemiasta huolimatta Sony aikoo julkaista edelleen PlayStation 5 -pelikonsolin vuoden loppuun mennessä. Koronavirus on vaikuttanut toistaiseksi lähinnä uutisten julkaisujen ajoitukseen.

Bloombergin tietojen mukaan Sonyn tarkoituksena on kuitenkin valmistuttaa tänä vuonna selvästi vähemmän uutuuskonsoleita kuin PlayStation 4:ää sen julkaisuvuotena. Syy tuotannon rarjoittamiseen on PlayStation 5:n korkeampi julkaisuhinta, jonka uskotaan vaikuttavan alentavasti konsolin kappalemääräiseen myyntiin.

Uudesta teknologiasta joutuu nyt maksamaan totuttua enemmän. Konsolissa käytetyt tehokkaammat komponentit ovat kalliimpia kuin ennen, minkä takia Sonyn pitää korottaa myyntihintaa saadakseen kulut katettua.

Sony on kertonut yhteistyökumppaneilleen, että niiden tulisi varautua noin 5–6 miljoonan PlayStation 5 -konsolin valmistamiseen maaliskuun 2021 loppuun mennessä (jolloin Sonyn kirjanpitovuosi päättyy). PlayStation 4:ää myytiin vuoden 2013 marraskuun ja vuoden 2014 alun aikana yli 7,5 miljoonaa kappaletta ja valmistettiin siis vielä tätä enemmän.


Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT