AfterDawn logo

Sony julkaisi WF-XB700 -nappikuulokkeet ja WH-CH710N -vastamelukuulokkeet

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Sony julkaisi täyslangattomat WF-XB700 -nappikuulokkeet sekä WH-CH710N -vastamelukuulokkeet. Molemmat maksavat 150 euroa ja ne saapuvat kauppoihin toukokuun aikana.

WF-XB700 -nappikuulokkeiden akunkestoksi luvataan 9 tuntia ja toisen samanlaisen määrän saa kuulokkeiden kotelon avulla. 10 minuutin latauksella saa jopa 60 minuutin edestä kuunteluaikaa.

Kuulokkeiden ergonominen Tri-hold-rakenne tuo erityistä istuvuutta, sillä kuulokkeet tukeutuvat korvassa kolmeen pisteeseen. Kuulokkeet ovat myös varustettu IPX4-luokituksella, joten ne kestävät esimerkiksi vesisadetta. Kuulokkeista löytyy painikkeet, joilla voi esimerkiksi aloittaa ja lopettaa toiston, selata kappaleita sekä säätää äänenvoimakkuutta.

kuulokkeiden kotelo
WF-XB700 nappikuulokkeissa on painikkeet

Kuuntelukokemuksen luvataan olevan selkeä, rikas ja monipuolinen. Lisäksi kuulokkeissa on Sonyn Extra Bass -ominaisuus, mutta aktiivista melunvaimennusta kuulokkeista ei löydy. Kuulokkeissa käytetään Bluetooth-yhteyttä, jonka luvataan tarjoavan vakaan yhteyden antennin muotoilun ansiosta. Ääni myös välitetään vasempaan ja oikeaan korvaan samanaikaisesti.


WF-XB700 ovat kaupoissa toukokuussa 150 euron suositushinnalla. Värivaihtoehdot ovat sininen ja musta.

Lisätietoa kuulokkeista saa tästä.

Sony WH-CH710N -kuulokkeet taas tarjoavat vastamelutoiminnon, joka on toteutettu kahden mikrofonin sekä tekoälyn avulla. Kuulokkeissa on myös mukautuva äänitila, jonka avulla musiikin lisäksi kuulee myös esimerkiksi liikenteen äänet. Ääntä tuottavat kuulokkeiden 30 mm:n elementit.

Kuulokkeissa on metallinen liukusäädin, jolla saa säädettyä kuulokkeet sopivan kokoisiksi. Kuulokekupit myös taittuvat litteäksi, joka helpottaa kuulokkeiden kuljettamista.

WH-CH710N -kuulokkeiden akunkestoksi luvataan jopa 35 tuntia. Lisäksi 10 minuutin latauksen luvataan tarjoavan jopa 60 minuutin edestä kuunteluaikaa.

Sony WH-CH710N -vastamelukuulokkeiden suositushinta on 150 euroa. Värivaihtoehdot ovat sininen, valkoinen ja musta.

Sony WH-CH710N kuulokkeet

Lisätietoa kuulokkeista saa tästä.

Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT