AfterDawn logo

Tässä huhtikuun uudet Netflix-elokuvat ja -stand-up-spesiaalit

Matti Robinson Matti Robinson

Huhtikuu tuo tullessaan Netflixiin 20 uutta alkuperäissarjaa, joista kerroimmekin jo täällä, mutta tulossa on myös valtava määrä elokuvia ja mukava kattaus uutta stand-up-komediaa.

Kuukauden ainut perinteinen komedia on kyttäkomedia Coffee & Kareem, jota tähdittää mm. Kauhea kankkunen -elokuvasta tuttu Ed Helms detroitilaispoliisina, joka joutuu ottamaan parikseen tyttöystävän räväkän pojankollin.

Draamaa puolestaan tulee hieman enemmän: Tigertail kertoo taiwanilaismiehen menneisyyden matkasta Amerikkaan ja hänen suhteestaan vieraantuneeseen tyttäreen, Sergio on tositarinan perustuva elokuva Irakiin loukkuun jäänestä YK-diplomaatti Sergio Vieira de Mellosta ja Rising High (Betonrausch) on saksalaiselokuva nuoresta miehestä, joka haluaa tehdä kaikkensa rikastuakseen.

Muuta kansainvälistä väriä tarjoavat Olivia Munnin tähdittämä brittielokuva Love Wedding Repeat, ranskalaistrilleri sahan omistajan maalla tapahtuneesta kokaiinilöydöstä Earth and Blood, kirjaan perustuvista espanjalaistrillereistä The Silence of the Marsh, joka kertoo rikoskirjailista ja todellisuuden hämärtymisestä, sekä The Legacy of the Bones, jossa etsivä Amaiasta tutkii yliluonnollista Baztanin mysteeriä, brasilialainen romattinen komedia Rich in Love sekä puolalaistrilleri The Plagues of Breslau.


Teineille on suunnattu puolestaan ranskalaiselokuva School Life, joka kertoo Pariisin köyhän seudun opiskelijoista.

Muksuille tulossa on taikamaskilla varustetun nuoren WWE-fanin The Main Event sekä koko perheen animaatio The Willoughbys.

Perinteisempää Hollywood-viihdettä tarjoaa toimintatrilleri Extraction, joka tähdittää Chris Hemsworthin palkkasotilaaksi, jonka tehtävästä muodostuukin syvällisempi selviytymistarina. Dangerous Lies on puolestaan trilleri, jossa vanhushoitajan potilaalta saama perintö nostaa pinnalle vaarallisia puolia.

Dokumenttielokuvien saralla nähdäänän Money Heist: The Phenomenon, joka kertoo Netflix-sarja Money Heistin suosiosta rikollispiireissä, kulttuuridokumentti Chicano-perinteistä LA Originals, juutalaispariskunnan pornokaupasta kertova Circus of Books, kahden naisen salaisesta parisuhteesta kertova A Secret Love sekä Murder to Mercy: The Cyntoia Brown Story, joka kertoo 16-vuotiaan Cyntoiasta ja hänen elinkautistuomiostaan.

Jos tässä ei ollut vielä tarpeeksi niin tulossa on myös aimo annos stand-upia. Ruotsalaiskoomikko David Batralta saapuu Elefanten i rummet, Chris D'Elian uusin spesiaali on Chris D'Elia: No Pain, brassikoomikon Mauricio Meirelles saa ensimmäisen Netflix-spesiaalin nimeltään Generating Chaos ja intialaiskoomikko Kanan Gill nähdään spesiaalissa Yours Sincerely, Kanan Gill.

Tässä vielä kaikki uutuudet julkaisujärjestyksessä:

Huhtikuun 1.
David Batra: Elefanten I Rummet

Huhtikuun 3.
Coffee & Kareem
Money Heist: The Phenomenon

Huhtikuun 10.
LA Originals
School Life (La vie scolaire)
Love Wedding Repeat
The Main Event
Tigertail


Huhtikuun 14.
Chris D'Elia: No Pain

Huhtikuun 16.
Mauricio Meirelles: Generating Chaos (Levando o Caos)

Huhtikuun 17.
Rising High (Betonrausch)
Earth and Blood (La terre et le sang)
The Legacy of the Bones (Legado en los huesos)
Sergio

Huhtikuun 22.
Circus of Books
The Silence of the Marsh (El silencio del pantano)
The Plagues of Breslau
The Willoughbys

Huhtikuun 24.
Extraction
Yours Sincerely, Kanan Gill

Huhtikuun 29.
A Secret Love
Murder to Mercy: The Cyntoia Brown Story

Huhtikuun 30.
Dangerous Lies
Rich in Love (Ricos de Amor)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT