Googlen nettiselaimen kehitys hidastuu etätyöhön siirtymisen takia

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 19.3.2020 06:23

Googlen nettiselaimen kehitys hidastuu etätyöhön siirtymisen takia Google on päättänyt, että se laittaa nyt Chrome-verkkoselaimen ja Chrome OS -käyttöjärjestelmän ohjelmistopäivitykset jäihin ohjelmistokehittäjien aloitettua etätyöt. Googlen mukaan kehitystahti ei ole suunnitellulla tasolla nyt, minkä takia päivitysten kehitystyö on hitaampaa.
Tällä hetkellä Google keskittyy edellä mainittujen ohjelmistotuotteiden osalta tietoturvapäivityksiin ja ohjelmistojen vakauden varmistamiseen. Uusia toimintoja ei siis ole tarkoitus ihan hetkeen lisätä. Uudet toiminnot sisältävät usein ohjelmistobugeja, joiden korjaaminen vaatii ylimääräistä työtä ja siihen ei riitä uudessa työnteon mallissa kapasiteettia.

Työnteko tiimeissä on muutoinkin haastavampaa hajautetussa etätyössä, mikä osaltaan selittää hitaampaa tahtia ja tietoturvaan keskittymistä.

Jää nähtäväksi kuinka laaja-alaisesti koronavirus vaikuttaa ohjelmistokehityksen nopeuteen tai uusien toimintojen lanseeraukseen. Esimerkiksi iOS 14:n ja Android 11:n kehitystyössä voi tulla hidasteita vastaan.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Samsung on aloittanut Android 10 -päivityksen jakelun Galaxy Foldille Samsung on aloittanut Android 10 -päivityksen jakelun Galaxy Foldille (27.3.2020 18:14)
Yksi viime vuoden mielenkiintoisimmista puhelimista on viimeinkin saamassa päivityksen Android 10 -käyttöjärjestelmään. Kyseessä on tietenkin taittuvalla näytöllä toimiva Galaxy Fold. Päivityksen ....
SoundCloud Go+ -suoratoistopalvelu saapui Suomeen SoundCloud Go+ -suoratoistopalvelu saapui Suomeen (27.3.2020 17:08)
Musiikin levitykseen ja suoratoistoon keskittyvä internet-palvelu SoundCloud on tuonut maksullisen Go+ -tilauksen Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Go+ tilaus mahdollistaa yli 200 miljoonan ....
Lasten Areena toimii nyt HbbTV-palveluna Lasten Areena toimii nyt HbbTV-palveluna (27.3.2020 14:04)
Lasten Areena toimii nyt HbbTV-palveluna rajatussa määrässä laitteita. Palvelua voi käyttää Samsungin ja LG:n vuosien 2018 ja 2019 malleissa sekä Sonyn omalla käyttöjärjestelmällä toimivissa ....
Huawei Music -suoratoistopalvelu julkaistiin Suomessa - hinta 9,99 euroa kuukaudessa Huawei Music -suoratoistopalvelu julkaistiin Suomessa - hinta 9,99 euroa kuukaudessa (27.3.2020 11:48)
Huawei on avannut Huawei Music -suoratoistopalvelun Suomessa. Palvelun hinta on 9,99 euroa kuukaudessa, mutta uusille käyttäjille tarjotaan ensimmäiset kolme kuukautta veloituksetta. Kampanja ....
Saiko koronavirus sinutkin innostumaan tästä sovelluksesta? Lähettää tietoja Facebookille tietämättäsi Saiko koronavirus sinutkin innostumaan tästä sovelluksesta? Lähettää tietoja Facebookille tietämättäsi (27.3.2020 06:18)
Koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi maailmalla on otettu käyttöön liikkumista rajoittavia toimenpiteitä, minkä seurauksena erilaiset yhteydenpitoon tarkoitetut sovellukset ovat lisänneet ....

Uutisarkisto