AfterDawn logo

Koronavirus sulki nyt Microsoftin liikkeet

Matti Robinson Matti Robinson

Läntisellä pallonpuoliskolla yhteiskunnat ovat viimeisten muutaman päivän aikana vastanneet koronaviruksen leviämiseen paljon entistä vahvemmilla toimenpiteillä. Suomessa ensimmäistä kertaa otettiin käyttöön poikkeuslaki ja esimerkiksi yli 10 henkilön kokoontumiset kiellettiin.

Luonnollisesti ruokakaupat ja apteekit ovat kuitenkin auki, ja pysyvät, sillä ihmisten täytyy saada ruokaa ja lääkkeitä, mutta monien muita liikkeitä suljetaan.

Myös Microsoft on julkistanut, että se sulkee maailmanlaajuisesti kaikki liikkeensä koronaviruksen johdosta ja turvatakseen sekä asiakkaiden että työntekijöiden terveyden. Microsoftin lisäksi Apple on sulkenut osan liikkeistään jo aiemmin, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa ne ovat vielä auki.

Kun hallitukset ympäri maailman pyrkivät vähentämään kokoontumisia ja joissain maissa tai kaupungeissa jopa ulkona liikkumista, niin on selvää, että liikkeidenkään ei kannata olla auki.

Verkkomyynti jatkuu normaalisti ja on kiihtynyt pandemian myötä. Microsoft jatkaa laitteiden ja palveluiden myyntiä tavallisesti verkkokaupassaan.


Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT