AfterDawn logo

Elokuvastudiot tarjoavat uudet elokuvat heti julkaisussa nettivuokralle koronaviruksen vuoksi

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Koronaviruksen nopea leviäminen on laittanut Suomessa, kuten ympäri maailman, päättäjät rajoittamaan liikkumista ja kokoontumista. Tämä tarkoittaa monella liiketoiminnan osa-alueella vaikeita aikoja.

Elokuvateattereihin tilanne iskee varmasti kovemmin kuin juuri mihinkään muuhun alaan. Tämän tiedostavat myös elokuvastudiot, jotka haluavat tulevat elokuvat mahdollisimman monen silmäparin katsottaviksi.

Se ei enää onnistu tulevien kuukausien ajan pelkästään teattereiden jakelun kautta, joten mm. NBCUniversal on tehnyt päätöksen, että Universal Pictures -studion elokuvat tulevat saataville digitaalisena vuokrana heti teatterijulkaisun kanssa yhtä aikaa.

Tämä koskee ainakin elokuvia The Hunt, The Invisible Man ja Emma, jotka saapuvat tänä perjantaina puolen 48 tunnnin vuokralle 20 dollarin hintaan Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa vastaavaan hintaan.

DreamWorksin Trolls World Tour puolestaan saapuu huhtikuun 10. päivä ja niin ikään heti saataville digitaalisena vuokrana.

NBCUniversalin toimitusjohtaja Jeff Shell toivoi, että kuluttajat edelleen kävisivät teatterissa, kun mahdollista, mutta esimerkiksi Suomessa Finnkinon teatterit ovat suljettuina huomisesta alkaen huhtikuun 13. päivään asti.


Universalin päätöksen myötä voimme odottaa, että muut studiot tekevät vastaavia ratkaisuja. Monia tärkeitä tämän kesän elokuvia, ml. Mulan, Bond-elokuva No Time to Die sekä Universalin oma Fast & Furious 9, on lykätty koronaviruksen takia.

1 KOMMENTTI

sepex1/1

Joopa joo, mutta esim sellainen sarja kuin Colditz, voisi uusintaa. Vanhoissa on paljon enemmän sitä " tekevyyttä ja olemusta", kuin näissä uusissa, jotka ovat" jaloin potkimalla koottuja".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT