AfterDawn logo

EA pisti esports-tapahtumat pannaan koronaviruksen johdosta

Matti Robinson Matti Robinson

Koronaviruksen leviämisen vaikutukset ovat tuntuneet lähes jokaisella liiketoiminnan osa-alueella. Erityisesti suuria konferensseja, tapahtumia ja kokoontumisia on peruttu ympäri maailman.

Pelijätti EA on tiedottanut myös sen toimista koronaviruksen leviämisen aikana. Yhtiöstä vahvistettiin, että kaikki EA:n kilpapelitapahtumat ovat toistaiseksi keskeytetty.

Tämä sisältää mm. Apex Legendsin Global Series -tapahtumat, FIFA 20 Global Series -tapahtumat, FIFA Online 4 -livetapahtumat sekä Madden NFL 20 Championship Series -tapahtumat. Lisäksi EA kertoo, että tämä koskee myös kaikkia kolmannen osapuolen tapahtumia, joihin EA on lisensoinut pelinsä.

Luonnollisesti tämä ei koske verkossa käytäviä pelitapahtumia, jotka jatkavat täysin ennallaan.

Pelitapahtumien osalta aiemmin ovat peruuntuneet mm. San Franciscon Game Developers Conference eli GDC sekä odotettu E3-pelikonferenssi Los Angelesissa.

EA on kannustanut sen työntekijöitä tekemään työt kotona mikäli mahdollista ainakin ensi kuun alkuun asti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT