AfterDawn logo

Google peruu vuoden ehkä tärkeimmän tapahtumansa – Android 11 esitellään jollakin muulla tavalla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kuten eilen ounasteltiin, on Google päättänyt perua vuoden ehkä tärkeimmän tapahtumansa, ohjelmistokehittäjille suunnatun I/O:n. Google perustelee päätöstään koronaviruksen muodostamalla riskillä.

Google I/O oli tarkoitus järjestää tänä vuonna 12.–14. toukokuuta Shoreline Amphitheatressa, mutta sen tilalla on tällä kerta todennälöisesti joukko yksittäisiä videoita tai jokin muu "vaihtoehtoinen menetelmä". Nettijätti on tosin ennenkin tarjonnut I/O-esityksistä verkkolähetyksiä jotta muutkin kuin paikalla olevat kehittäjät pääsevät jutun juonesta kiinni. Tänä vuonna siis messujen yleisö puuttuu lähetyksistä.

Liput I/O:hon jo hankkineet saavat rahansa takaisin ja rekisteröityneet saavat automaattisesti pääsyn ensi vuoden tapahtumaan. Hotelli- ja matkustuskulujen korvaamiseen Google ei voi luonnollisestikaan tarjota apua.


Näkyvimmistä vuosittaisista teknologiatapahtumista MWC-messut ja Facebookin F8 on jo peruttu Google I/O:n lisäksi. Pelikehittäjien GDC on vuorostaan siirretty kesälle. Microsoftin päätöstä Buildin ja Applen päätöstä WWDC:n järjestämisestä odotetaan myös kovasti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT