AfterDawn logo

Volvon omistaja aikoo rakentaa oman satelliittiverkoston

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kiinan suurin yksityinen autovalmistaja Geely on päättänyt tehdä uuden aluevaltauksen käynnistämällä oman satelliittituotannon. Yhtiön tavoitteena on valmistaa vuosittain noin 500 satelliittia.

Geely on jo nyt mukana muun muassa autojen, kuorma-autojen, junien ja volokoptereiden valmistuksessa. Satelliittiprojektin yhtenä tarkoituksena on rakentaa näitä liikkumistapoja tukevia ratkaisuita. Oman satelliittikonstellaation avulla Geely voi tarjota esimerkiksi Volvon asiakkaille tarkempaa paikannusta sekä tehokkaampia OTA-ohjelmistopäivityksiä.

Samaan aikaan omia satelliittihankkeitaan kehittävät myös SpaceX ja OneWeb. Geelyn mukaan alhaisella kiertoradalla kiertävät satelliitit pystyvä tarjoamaan paikannuspalveluita senttimetritarkkuudella, kun esimerkiksi GPS kykenee tähän tarkkuuteen vain erillisen tarkkuussignaalin kanssa. Geely on ehkä havainnut, että autonomisten autojen ilmestyminen liikenteeseen edellyttää tarkkaa paikannusta, mutta lisäksi datan siirtelyyn pitää myös olla ratkaisut olemassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT