AfterDawn logo

Onko tämän vuoden tärkeimmät teknologiamessut vaarassa? Google ja Microsoft peruvat jo omia tapahtumia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kuluttajien keskuudessa ehkä tämän vuoden odotetuimmat messut ovat Google I/O, Microsoft Build ja Applen WWDC. Kaksi ensinnä mainittua on tarkoitus järjestää toukokuussa, mutta koronaviruksen leviäminen voi vielä aiheuttaa muutoksia aikatauluihin.

Sekä Google että Microsoft ovat jo peruneet isot bisnesmessut. Google ilmoitti yhtiön tarjoamien pilvipalveluiden ympärille järjestetyn Cloud Next -tapahtuman peruuntumisesta San Franciscossa ja samaan ratkaisuun päätyi Microsoft MVP Summitin kohdalla. Molemmat ovat liiketoiminnan kannalta isoja tapahtumia, vaikka niiden näkyvyys kuluttajille päin onkin pieni. Googlen Cloud Next on esimerkiksi osallistujamäärällä mitattuna suurempi kuin näkyvämpi Google I/O.

Molemmat yhtiöt päätyivät korvaamaan tapahtumat verkkolähetyksillä, joten sisältö ei mene ohi vaikka messut peruuntuivatkin. Google I/O ja Microsoft Build voidaan niin ikään korvata verkkolähetyksillä, mikäli koronavirusta ei saada toukokuuhun mennessä aisoihin.

MWC-messut peruttiin jo helmikuussa ja Facebook päättyi perua oman F8-kehittäjätapahtuman. Pelikehittäjien GDC-tapahtumaa vuorostaan siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT